Hyvä seura, parempi mieli

Pidin pitkään odotetun ja ehdottomasti arjesta etäännyttävän loman kotona, kun saimme kevään viimeiset vieraat Suomesta. Vaikka aikaa oli vain muutama päivä, onnistui rutiineista vieroittautuminen suorastaan kiitettävästi. Vaikka teemana oli hidas ja rauhallinen lomailu, päädyimme säntäilemään ympäri saarta kiihtyvällä vauhdilla päätyen hukuttautumaan vesipuistoon muiden lasten kanssa (mikä lienee tosin melko tavallinen tarina). Pelkään pahoin, että rakkaat vieraamme toipuvat kotona matkasta vielä pitkään ja harkitsevat seuraavaa vierailua vielä pidempään.
Toipumista on itse kullakin. Kun on tottunut suhteellisen koomaavaan ja hiljaiseen elämään viimeisen kuukauden aikana, nämä päivät tuntuivat pyörremyrskyltä.

Ensimmäisen päivän vietimme rauhallisesti patikoimalla Anagan vuoristossa laakeripuumetsissä. Koirat pääsivät mukaan ja nauttivat suunnattomasti. Kuten me kaikki muutkin. Päivä oli kuuma, mutta metsät olivat viileitä ja varjoisia, mikä tarkoittaa, että saimme nauttia täydellisessä suhteessa sekä varjosta että auringosta.
Toisena päivänä päätimme viettää rauhallisen kaupunkipäivän puutarhassa ja Puertossa. Botanico sai osakseen perusteellisen tarkastuksen ja tarjosi ihastuttavia haasteita valokuvaajalle. Vaeltelu mustarastaiden ja liskojen ympäröimänä kasvimaailman monimuotoisuutta ihmetellen erottuu välillä hektiseksi yltyneestä viikosta seesteisenä ja hiljaisena hetkenä. Näennäisen päämäärätön haahuilu ikuisesti haarautuvia polkuja oli suorastaan terapeuttista. Loppupäivä kului vähemmän seesteisissä merkeissä pikkukauppoja kierrellen ja herkkuvalikoimaa maistellen. Koska herkut osoittautuivat tällä kertaa hieman laihoiksi, poikkesimme kotimatkalla leipomoon ja ostimme suunnattoman määrän erilaisia leivoksia ja palmeritaksia. Ei huono päätös päivälle, varsinkin kun lähes itsetehty sangria osoittautui varsin hyväksi.
Kolmas, rauhalliseksi tarkoitettu päivä Teidellä autoillen osoittautui ehkä traumaattisimmaksi päiväksi ainakin meille naiskauneuden harjoittajille. Uhrautuvaisina ja rakastavina olentoina annoimme raahata itsemme gondolihissiin, joka kuljetti meidät lähes Teiden huipulle asti. Näin jälkikäteen, vain vaivoin kuoleman välttäen, on pakko myöntää, että käynti oli ehkä riskin arvoinen. Silmänkantamattomiin levittäytyvä kivierämaa ja rikkikenttien uskomattomat värit olivat jotain, mitä muualla ei voi nähdä – vasta ylhällä vuorella, höyryn noustessa vuoren uumenista, muisti, miten todellisuudessa asumme elävän ja toimivan tulivuoren juurella. Päivän traumatisoivia kokemuksia tasapainottivat erinomainen ruoka ja ihmetystäherättävät obsidiaanilöydöt. Muinaisten laavavirtojen ja absurdien kivimuodostelmien herättämä ihmetys ja ole vieläkään jättänyt allekirjoittanutta.
Koska matka oli tarjonnut vain hädintuskin muistamisen arvoisia kokemuksia, päätimme huipentaa viikon adrenaliiniannoksella ja alennuimme eteläsaaren turistiansaan. Vesipuisto tarjosi tuskin liikuntaa saaneille jaloillemme loputtomasti portaita, joiden parissa verrytellä käyttämättömiä raajojamme. Myös hiljaisuudesta ja puhumattomuudesta kärsineet äänijänteemme pääsivät harjoitamaan koko kapasiteettiaan, lähinnä yläalueilta. Vaatimattomasti esitän, että seurueemme miespuolisiakin jäseniä luultiin kirkasäänisiksi pikkutytöiksi niiden upeiden sopraanoesitysten perusteella, joista saimme nauttia. Saatoimme jopa naurahtaa satunnaisesti päivän aikana, viimeistään ravunpunaisille turistelle, joita parveili seuranamme. Illalla päätimme toistaa sunnuntai-illan fonduekokemuksen, tällä kertaa emme tosin tyytyneet juustoon, vaan tilasimme appelsiini-suklaa fonduen. Vaahtokarkkien, marmeladien ja hedelmien suklaakuorruttaminen vei suurimman osan illastamme, ja herkkuihin tottumattomat masumme olivat järkyttyneitä vielä pitkään sen jälkeen, kun vyöryimme kotiin. Lisäksi luulen olevani ikuisesti traumatisoitunut siitä, ettemme pystyneet syömään aivan kaikkea suklaata.

Vaikka aikaa saaren valloittamiseen oli vain muutama päivä, ja vaikka tahdissa hävisimmekin saksalaisille eläkeläisille, onnistuimme mielestäni keskeisimmissä tavoitteissa vähintään tyydyttävästi: ahdoimme itseemme järkyttävät määrät herkkuja, nauroimme vielä meitä enemmän palaneille turisteille, vältimme lähes täysin pilvet ja sateen (eilisen jälkeen kastumisen välttämisestä ei voi puhua) ja vietimme unohtumattomia päiviä erinomaisessa seurassa. Koko sydämestäni toivon, etteivät kunnioitetut vieraamme kärsineet matkan aikana liian suuria traumoja tullakseen uudelleen. Sillä se on jotain, mitä tulen odottamaan siihen saakka, että se toteutuu.
Parasta kaikissa näissä päivissä on kuitenkin se, että niiden aikana sain kasvavaan perheeseeni uuden sisaren, joka saapui pelottavana ja vieraana, mutta eroaa meistä rakastettuna ystävänä. <3