Ponia ostamassa

Seuraa virallinen tiedote!
Kyseinen henkilö tunnustaa viettävänsä aikaansa maailman täydellisimmän aviomiehen seurassa. Kun Johnny Deppkin meni ja paljastui savuttelijaksi kerta. Nii.

Hannu meni ja etsi ja suunnitteli ja varasi meille kaikille Kissaa myöten matkan Suomeen. Ilman että minä edes vihjailin. On se ihana. <3
Ja sitten ihan mystisesti huomasin, että elämä ei olekaan niin kauheaa ja että olin stressannut matkaa kotiin aivan hirveästi. Niin hirveästi, että suurimman osan aikaa olin varma, että ennemmin kuolen kuin ikinä pääsen siihen päivään asti, että olisin oikeasti lähdössä.
Ja sitten yhtäkkiä kaikki olikin selvää. :)

Mikä täydellisintä, osun Suomeen juuri Ulrin syntymäpäiväksi. ^______________^

Ja! *tadadadada* saan oman ponin!! :D
Menin nimittäin luvanneeksi sosiaaliturvatoimistossa, että jos täti ihan siitä vaan menee ja kirjoittaa lapun jolla pääsen lääkäriin ihan laillisesti vaikka viitenä päivänä viikossa valittamaan mitä tahansa turhanpäiväistä vaivaa niin ostan ponin.
Ja se hitto meni ja kirjoitti! *nauraa*
Menimme toimistoon lähinnä katsomaan, onko siellä 50 vai 60 asiakkaan jono ja löysimmekin lähes tyhjän odotushuoneen. Ja tämä siis matkalla kotiin hakemasta ihan ikiomaa ja lähes kehyksiin laitettavaa N.I.E.tä (El número de identidad de extranjero).

Eilen tuntui, että näihin viimeisiin hetkiin NIEttömänä persoonana tiivistyy koko prosessin abstraktius ja tunnelma.
Kun nimittäin olimme vihdoin saaneet kasaan kaikki vaadittavat paperit (joiden identiteetti ja olemassaolo tuli selvittää erehdyksen, epäonnistumisen ja epäonnistumisen kautta) ja pääsimme pitkän jonotuksen jälkeen poliisilaitokselle, virkailija sanoi sen yhden lauseen, jota en siinä tilanteessa halua kuulla. "Tiene un problema." Niin, kaikkihan sen ymmärtää. Että probleemi on!
Hittolainen, olin varma että nyt ne tulevat ja päättävät, että aivan on laittomasti tämä nainen täällä, viekää pois!
Virkailija käänsi tietokoneen näytön meitä kohti ja osoitti ruutua. Sydämeni käpertyi pieneksi ja hengittämättömäksi yrittäessäni ymmärtää, mikä ongelma meillä tällä kertaa oli. Ja kuten yleinen karmamme arvattavaksi saattaa, oli ilmeisesti koko poliisilaitoksen tietokoneisto jumissa. Ei siis NIEtä tänään, mutta tulkaa toki huomenna uudelleen!

Ja niin me viritimme herätyskellon aamuksi ja siirsimme sitä nukkumattoman yön jälkeen vähän myöhemmäksi. Mikä tarkoittaa sitä, että Hannu nukkui neljästä eteenpäin ja minä aloin katsoa viideltä elokuvaa. *nauraa*

No niin, tokkuraisina suuntasimme tänä aamuna laitokselle, jossa vastassa olivat tietysti aivan eri ihmiset. Ja minun paperini, jotka olivat eilen jääneet poliisien turvalliseen huostaan, olivat luonnollisesti hukassa. Kunnes onneksi huomasin ne siistissä nipussa pöydän kulmalla, kun huonetta penkova virkailijamme oli kääntämässä suunnilleen neljättä kaappia ympäri. Hänen ilmeensä oli kieltämättä melko helpottunut. :D Ja sitten se tuli taas, papereiden tietoja näpytellessä. Arvaatte jo sanan: "Un problema"!
Vannon pyhien kirjoitusten kautta, että unohdin hengittää ja jähmetyin paikoilleni. NOT REAL!! Ja sitten virkailijasetämme kysyi ymmällään, oliko äitini nimessä ihan OIKEASTI kaksi i-kirjainta. Juu, ihan oikeasti on kaksi. Näillä on aivan mahdoton kammo kaksoisvokaaleja ja -konsonantteja kohtaan.
Ja voi, sitten näin auliin setämme liikkuvan kohti laatikostoa, jonka kätköistä hän etsi käsiinsä sinisen, ihanan, tutunnäköisen NIE-paperin, asetteli sen hellästi ja rakastavasti tulostimeen (joka toimi!) ja sain seurata tähänastisen elämäni lähes arvokkaimman ja tärkeimmän paperin syntymää. Oma NIE!

Sain kuljetettua hieman vastahakoisen, töihinsuuntautuvan Hannun sosiaalitoimistoon, joka sattui olemaan mukavasti matkan varrella, houkutellen uhria mielikuvilla pitkästä keskiviikkoaamusta ilman aikaista heräämistä ja pakollista jonottamista toimistoissa. Ja se tosiaan kannatti, kuten jo tiedättekin!
Minä saan oman ponin! *happy dance*