Viime yönä näin tavallaan kauneinta painajaista pitkään aikaan.
Hannu oli jo lähtenyt siinä Espanjaan (mikä epätavallinen asetelma viime aikoina!), meidän kämppä oli laitettu pois ja mun piti löytää joku luukku itelleni joksikin aikaa.
En yhtään muista miten sinne päädyin, mutta kahdella tytöllä oli kämppänä pieni mökki saarella, jonne ei ollut soutumatkaa hiekkatien varresta kuin parikymmentä metriä. Tytöt olivat juuri muuttamassa itse pois mökistä, kun menin heidän seuranaan katsomaan sitä.
Se oli kuin unelma, kaunis, sokkeloinen, suurempi kuin näyttikään ja täynnä vanhoja, vanhoja huonekaluja muistoineen ja sisältöineen - vanhoja arkkuja täynnä valokuvia ja kirjoja, vanhoja vaatteita, koriste-esineitä, aikaa ja tarinoita.
Ja minä sain muuttaa sinne!! Mihin se ilo sitten loppuikin... :D
Harmittaa tuhottomasti, etten ole sattunut ikinä pääsemään paperimassan kimppuun koulussa. Mun olisi aivan ehdottomasti saatava tehdä sellainen aurinko ja kuu kuin siinä unessa roikkui kattohirrestä. Ehkä vielä joskus. Neuvoja, anyone?
Odotellaan tyttöjen kanssa malttamattomina, että meidän piano tulee. Sen piti tulla ennen yhtätoista, mutta kappas, kello on jo yli. Miten perin, perin espanjalaista.
Yöllä kun en taas vaihteeksi nukkunut, mietin mitkä viisi asiaa täällä olisivat kummallisinta tai erilaisinta kuin Suomessa. Ensimmäiselle sijalle pääsee ehdottomasti se, että täällä tutut autoilijat tuuttaavat toisilleen tavatessaan liikenteessä. Tu-tuut - honkonk.
Voisiko ne vaan nostaa kättä tai jotain?
Ne tekee sitä suunnilleen aamuviidestä siihen asti kun nyt autoilla ajetaan. Siis myöhään. Kun on nukkumassa, se kuuluu: tuut - honk.
Toinen autokulttuuriero on se, että nuorilla on paljon enemmän "teiniautoja" (kuten Hannu asian muotoili) kuin Suomessa. Sellaisia hienoja kukkoiluautoja, joihin on sitten tungettu tonnilla kajareita, ja niillä ajellaan läpi viikon ympäriinsä kaikkina kellonaikoina. Viimeksi nyt yöllä, siis tiistaina, yhden maissa. Ja eilen päivällä. Sanomattakin on selvää, että niiden rinki menee meidän talon ohi.
Hannun teoria on, että kun on työtön ja isällä on rahaa, niillä ei ole muuta tekemistä.
Ostaisiko jonkun isä meillekin auton?
Kaupassa maksaessa pitää aina näyttää henkilötodistus kun maksaa ja myyjät pakkaavat tavarat muovipusseihin valmiiksi. Huonosti. Pussit eivät maksa mitään ja ovat hirvittävän rapisevia.
Kun olen näyttänyt, että meillä olisi tässä tämä kangaskassi mukana, niin kassaihmiset luovat kummastuneita katseita. Nyt siihen aletaan jo tottua.
Tämä tässä tältä erää, menen keittämään lisää teetä.
Löydettiin suloinen teekauppa maanantaina, saaliina mustaa chai-teetä, sitruuna-inkivääri vihreää teetä ja mansikka-jogurtti vihreää teetä. Viimeinen tuoksuu karkilta, en ole vielä maistanut. Ehkä nyt. :)
keskiviikko 26. elokuuta 2009
tiistai 25. elokuuta 2009
Pur!
Paljon kivaa!
Ensinnäkin kiva lääke saa nukkumaan, joten olo on enemmän elossa kuin viikkoihin. Hurraa!
Puuhailin puutarhassa: Istutin maahan köynnöksen, jonka olin itse juurruttanut pistokkaasta ja kastelin puutarhaa. Ja järjestelin kiviä. :D
Nyhersin meidän avokadopuusta melkein tunnin kamalia muovinaruja pois, se oli tuettu niillä joskus vuonna muinaisjäänne eikä tarvinnut niitä enää ja ne oli syöpynyt syvälle sen runkoon. Puu iloinen, Anna iloinen.
Ymmärsin ihan itse, mitä minulle sanottiin espanjaksi. Tosin vasta liian myöhään ja suloinen pappa oli jo mennyt. Mutta jokin on loksahtanut päässä ja ymmärrys on parantunut. Sanat erottuvat eritavalla ja tutut sanat havaitsee helpommin vieraiden tulvasta.
Que raza eli minkä rotuinen. Yay!
Löydettiin eilen halvemmalla samanalainen Kawain söpö, kompakti ja vallan laadukas sähköpiano, kuin mitä käytiin ennemmin katsomassa muualla. JA! tässä paikassa on ilmainen kotiinkuljetus, joten säästöä tulee useampi kymppi. Hannu käy tänään siellä kertomassa että kyllä, tämä muuttaa meille. *onnellinen*
Löydettiin myös sievät, oranssit sohvanpäälliset, nyt meidän olohuone on entistä aurinkoisempi. Niin, ja sain viimein hopealankaa, että saan kasattua tuon mun lasipisaramobiilin.
Samalla reissulla käytiin ihanassa ja jo tutussa salaattipaikassa syömässä hurjan hyvää tonnikalasalaattia. Paljon. Maha pomppien juostiin suunnilleen kilometri sen jälkeen bussiin ja ehdittiin.
Ja niin, nähtiin hassuin kauppayhdistelmä ikinä! Yhdessä liikkeessä oli sulassa sovussa urheilutarvikkeita ja kitaroita. Ja ylähylly oli täynnä erilaisia rumpuja. Näyteikkunakin oli pakattu täyteen sekä että. Hassun näköistä. Lasitiskissä, joka palveli kassan virkaa, oli vielä erilaisia huiluja ajanottimien kanssa.
Väsyneenä lauantaina pikatrimmasin Lunan, jolla on nyt lyhyempi turkki kuin ikinä. Se on aivan upean näköinen sulavassa kropassaan ja lyhyemmissä jalkakarvoissaan. Näyttää entistä enemmän kissaeläimeltä. Ronja on vielä metsäneläimen näköinen, mutta sen kampaaja-aika on heti kun täti saa tästä ryhdistäydyttyä - tai siis, heti kun saan inspiraation. Trimmaaminen on mulle sen verran taidetta, että se tarvii samanlaisen inspiraation kuin maalaaminenkin.
En sano, että suomalaiset olisivat jotenkin huonompia kuin espanjalaiset, mutta täällä ihmiset ovat tosiaankin aurinkoisempia. Ihmiset tervehtivät outojakin ohikulkijoita, kaupassa myyjät ovat tyytyväisemmän tuntuisia ja se näkyy asiakaspalvelussa. Jotenkin täällä ilmapiiri tuntuu kauttaaltaan lämpimämmältä ja vastaanottavammalta kuin Suomessa.
Meitä ei ole vierastettu, päin vastoin, tuntuu että meihin suhtaudutaan suopealla uteliaisuudella ja ihmiset yrittävät kysellä ja jutella, vaikka niille sanoo, että anteeksi en ymmärrä mitä siinä hölötät. :P
Puitteet viihtymiselle, onnellisuudelle ja hyvälle ololle ovat siis mitä upeimmat. En tiedä, mitä vielä voisin toivoa, siis sellaista, jonka toteutuminen olisi todella mahdollista.
Eniten toivoisin, että pieni pääni osaisi nauttia ja olla onnellinen ja lakkaisi ahdistelemasta. Tosin nämä pari päivää nukuttujen öiden jälkeen ovat olleen aurinkoisempia myös minun maailmassani. *onni*
Ensinnäkin kiva lääke saa nukkumaan, joten olo on enemmän elossa kuin viikkoihin. Hurraa!
Puuhailin puutarhassa: Istutin maahan köynnöksen, jonka olin itse juurruttanut pistokkaasta ja kastelin puutarhaa. Ja järjestelin kiviä. :D
Nyhersin meidän avokadopuusta melkein tunnin kamalia muovinaruja pois, se oli tuettu niillä joskus vuonna muinaisjäänne eikä tarvinnut niitä enää ja ne oli syöpynyt syvälle sen runkoon. Puu iloinen, Anna iloinen.
Ymmärsin ihan itse, mitä minulle sanottiin espanjaksi. Tosin vasta liian myöhään ja suloinen pappa oli jo mennyt. Mutta jokin on loksahtanut päässä ja ymmärrys on parantunut. Sanat erottuvat eritavalla ja tutut sanat havaitsee helpommin vieraiden tulvasta.
Que raza eli minkä rotuinen. Yay!
Löydettiin eilen halvemmalla samanalainen Kawain söpö, kompakti ja vallan laadukas sähköpiano, kuin mitä käytiin ennemmin katsomassa muualla. JA! tässä paikassa on ilmainen kotiinkuljetus, joten säästöä tulee useampi kymppi. Hannu käy tänään siellä kertomassa että kyllä, tämä muuttaa meille. *onnellinen*
Löydettiin myös sievät, oranssit sohvanpäälliset, nyt meidän olohuone on entistä aurinkoisempi. Niin, ja sain viimein hopealankaa, että saan kasattua tuon mun lasipisaramobiilin.
Samalla reissulla käytiin ihanassa ja jo tutussa salaattipaikassa syömässä hurjan hyvää tonnikalasalaattia. Paljon. Maha pomppien juostiin suunnilleen kilometri sen jälkeen bussiin ja ehdittiin.
Ja niin, nähtiin hassuin kauppayhdistelmä ikinä! Yhdessä liikkeessä oli sulassa sovussa urheilutarvikkeita ja kitaroita. Ja ylähylly oli täynnä erilaisia rumpuja. Näyteikkunakin oli pakattu täyteen sekä että. Hassun näköistä. Lasitiskissä, joka palveli kassan virkaa, oli vielä erilaisia huiluja ajanottimien kanssa.
Väsyneenä lauantaina pikatrimmasin Lunan, jolla on nyt lyhyempi turkki kuin ikinä. Se on aivan upean näköinen sulavassa kropassaan ja lyhyemmissä jalkakarvoissaan. Näyttää entistä enemmän kissaeläimeltä. Ronja on vielä metsäneläimen näköinen, mutta sen kampaaja-aika on heti kun täti saa tästä ryhdistäydyttyä - tai siis, heti kun saan inspiraation. Trimmaaminen on mulle sen verran taidetta, että se tarvii samanlaisen inspiraation kuin maalaaminenkin.
En sano, että suomalaiset olisivat jotenkin huonompia kuin espanjalaiset, mutta täällä ihmiset ovat tosiaankin aurinkoisempia. Ihmiset tervehtivät outojakin ohikulkijoita, kaupassa myyjät ovat tyytyväisemmän tuntuisia ja se näkyy asiakaspalvelussa. Jotenkin täällä ilmapiiri tuntuu kauttaaltaan lämpimämmältä ja vastaanottavammalta kuin Suomessa.
Meitä ei ole vierastettu, päin vastoin, tuntuu että meihin suhtaudutaan suopealla uteliaisuudella ja ihmiset yrittävät kysellä ja jutella, vaikka niille sanoo, että anteeksi en ymmärrä mitä siinä hölötät. :P
Puitteet viihtymiselle, onnellisuudelle ja hyvälle ololle ovat siis mitä upeimmat. En tiedä, mitä vielä voisin toivoa, siis sellaista, jonka toteutuminen olisi todella mahdollista.
Eniten toivoisin, että pieni pääni osaisi nauttia ja olla onnellinen ja lakkaisi ahdistelemasta. Tosin nämä pari päivää nukuttujen öiden jälkeen ovat olleen aurinkoisempia myös minun maailmassani. *onni*
lauantai 22. elokuuta 2009
perjantai 21. elokuuta 2009
21.8.2009
Unettomuus on kummallista.
Se tuo ajatuksia ja tunteita, joita ei ehkä muuten ikinä tulisi käsitelleeksi. Se tuo epätodellisia olotiloja ja se saa tekemään mitä kummallisimpina vuorokauden tunteina mitä oudoimpia asioita.
Unettomuudella on aina kaksi puolta: yön puoli ja päivän puoli.
Molemmat tuovat elämään jotain, mitä ei muuten kokisi.
Yhtä yötä lukuunottamatta olen nukkunut muutaman viikon omalle unettomuudelleni ominaisesti - nukahdan hyvin ja herään kolmen, enintään neljän tunnin päästä nukahtamisesta vailla toivoakaan uudesta unesta.
Kääntyilen loputtomasti, pelkään pitäväni Hannua hereillä, mietin, mistä fyysinen levottomuus johtuu. Toisinaan särkee, toisinaan ei, mutta lepoa ei löydy.
Jokainen yö näen samanlaista painajaista. Olen Suomessa, joko Alkukodissa tai mökillä, useinmiten jonkinlaisessa koulussa, jossa kurssit ovat kesken. Ei ole junalippua Helsinkiin, joskus siellä odottaa kaksikin asuntoa, jotka pitäisi siivota, ei ole lentolippua, vaikka on jo torstai ja lauantaina pitäisi lentää. Ei ole tietoa, miten koirat saisi Espanjaan ja saako niitä ylipäätään samaan koneeseen.
En ole tainnut kuin parina yönä päästä edes Helsinkiin asti.
Muutaman kerran olen päätynyt juoksemaan paniikissa juuri lähteneen junan perässä.
Ehkä pääni kaaoksen takia olen alkanut lähes pakkomieleisesti siivota.
On pakko saada järjestää päivällä, kun yöllä ei voi.
Niinpä pesen loputtomat koneelliset pyykkiä, raahaan sohvat ja sängyt ulos ja hakkaan niitä harjalla, pesen sohvan tyynynpäälliset ja pesen lattian vähintään joka toinen päivä.
Järjestän. Lajittelen. Siirtelen tavaroita edestakaisin. Tiskaan.
Ja vaikka olen väsynyt jo valmiiksi ja vaikka olen nääntynyt illalla, en nuku. Eikä pääni järjesty. Ja herään joka yö muistoon samasta painajaisesta, yritän nukahtaa uudelleen, turhaudun, nousen, hipsin alakertaan kuuntelemaan musiikkia, ratkomaan ristikkoa, silittämään koiria, istumaan hämärässä ja tuijottamaan ulos.
Jossain vaiheessa sitten nukahdan, sohvalle tai omaan sänkyyn, ja herään lähempänä päivää kuin aamua.
Toivon, että aivoni vihdoin tajuaisivat olevansa turvassa, omassa kodissa, rauhan ja järjestyksen keskellä.
Toivon, että aivoni antaisivat minun käsitellä muuttoa päivisin, jotta niiden ei tarvitsisi käydä sitä läpi joka ainut yö.
Toivon, että yhtenä aamuna vain heräisin. Valoon, en levottomaan pimeään.
Se tuo ajatuksia ja tunteita, joita ei ehkä muuten ikinä tulisi käsitelleeksi. Se tuo epätodellisia olotiloja ja se saa tekemään mitä kummallisimpina vuorokauden tunteina mitä oudoimpia asioita.
Unettomuudella on aina kaksi puolta: yön puoli ja päivän puoli.
Molemmat tuovat elämään jotain, mitä ei muuten kokisi.
Yhtä yötä lukuunottamatta olen nukkunut muutaman viikon omalle unettomuudelleni ominaisesti - nukahdan hyvin ja herään kolmen, enintään neljän tunnin päästä nukahtamisesta vailla toivoakaan uudesta unesta.
Kääntyilen loputtomasti, pelkään pitäväni Hannua hereillä, mietin, mistä fyysinen levottomuus johtuu. Toisinaan särkee, toisinaan ei, mutta lepoa ei löydy.
Jokainen yö näen samanlaista painajaista. Olen Suomessa, joko Alkukodissa tai mökillä, useinmiten jonkinlaisessa koulussa, jossa kurssit ovat kesken. Ei ole junalippua Helsinkiin, joskus siellä odottaa kaksikin asuntoa, jotka pitäisi siivota, ei ole lentolippua, vaikka on jo torstai ja lauantaina pitäisi lentää. Ei ole tietoa, miten koirat saisi Espanjaan ja saako niitä ylipäätään samaan koneeseen.
En ole tainnut kuin parina yönä päästä edes Helsinkiin asti.
Muutaman kerran olen päätynyt juoksemaan paniikissa juuri lähteneen junan perässä.
Ehkä pääni kaaoksen takia olen alkanut lähes pakkomieleisesti siivota.
On pakko saada järjestää päivällä, kun yöllä ei voi.
Niinpä pesen loputtomat koneelliset pyykkiä, raahaan sohvat ja sängyt ulos ja hakkaan niitä harjalla, pesen sohvan tyynynpäälliset ja pesen lattian vähintään joka toinen päivä.
Järjestän. Lajittelen. Siirtelen tavaroita edestakaisin. Tiskaan.
Ja vaikka olen väsynyt jo valmiiksi ja vaikka olen nääntynyt illalla, en nuku. Eikä pääni järjesty. Ja herään joka yö muistoon samasta painajaisesta, yritän nukahtaa uudelleen, turhaudun, nousen, hipsin alakertaan kuuntelemaan musiikkia, ratkomaan ristikkoa, silittämään koiria, istumaan hämärässä ja tuijottamaan ulos.
Jossain vaiheessa sitten nukahdan, sohvalle tai omaan sänkyyn, ja herään lähempänä päivää kuin aamua.
Toivon, että aivoni vihdoin tajuaisivat olevansa turvassa, omassa kodissa, rauhan ja järjestyksen keskellä.
Toivon, että aivoni antaisivat minun käsitellä muuttoa päivisin, jotta niiden ei tarvitsisi käydä sitä läpi joka ainut yö.
Toivon, että yhtenä aamuna vain heräisin. Valoon, en levottomaan pimeään.
torstai 20. elokuuta 2009
Valokuvatorstai - parasta kesässä
Menin siitä, mistä aita oli matalin.
Juuri nyt Suomen kesäkuvat ovat aika vähissä. :)
tiistai 18. elokuuta 2009
18.8.2009
Moonniihyvä!
Pesin ja kiillotin lattiat ja pesin kaks koneellista lakanapyykkiä. Eikö tällä suorituksella saa jo maata koko loppu päivän? :D
Eilen sain kukkamultaa ja Hannu huuliharpun. Molemmat sai siis lahjan itelleen ja tuli iloseksi. Jotenki mullon silti semmoonen olo, että hävisin. *miettii*
Nyt mun kukkaköynnöspistokaslapset kuitenkin pääsi mullan huomaan ja muutaman päivän päästä käyn istuttamassa ne tuonne muurin viereen. Ja parin viikon päästä pitäis puskee sievää sinistä kukkaa niin maan vietes joka paikasta. :)
Lunan pallohulluus ei parane, eilen heitettiin niin kauan että se "väsy", mikä tarkotti sitä, että se hipsi pihalla mun ohi vähä niinku olis jotain pahaa tehny ja yritti haudata pallon pensaan juurelle.
Sen suunnitelmat meni aivan puihin, kun se tajus että huomasin sen yrityksen. Suloonen! <3
Kiillottaminen ei näköjään ollut hyvä juttu kun nyt lattia on liukas ja tytöillä sutii. Onneksi pidin innostuksen kurissa enkä kiillottanut portaita.
Nymme otetahan pienet nöpöset ennen kun Hannu tulee kotiin. Jaksaa sitten taas paremmin seikkailla kaupassa.
Pesin ja kiillotin lattiat ja pesin kaks koneellista lakanapyykkiä. Eikö tällä suorituksella saa jo maata koko loppu päivän? :D
Eilen sain kukkamultaa ja Hannu huuliharpun. Molemmat sai siis lahjan itelleen ja tuli iloseksi. Jotenki mullon silti semmoonen olo, että hävisin. *miettii*
Nyt mun kukkaköynnöspistokaslapset kuitenkin pääsi mullan huomaan ja muutaman päivän päästä käyn istuttamassa ne tuonne muurin viereen. Ja parin viikon päästä pitäis puskee sievää sinistä kukkaa niin maan vietes joka paikasta. :)
Lunan pallohulluus ei parane, eilen heitettiin niin kauan että se "väsy", mikä tarkotti sitä, että se hipsi pihalla mun ohi vähä niinku olis jotain pahaa tehny ja yritti haudata pallon pensaan juurelle.
Sen suunnitelmat meni aivan puihin, kun se tajus että huomasin sen yrityksen. Suloonen! <3
Kiillottaminen ei näköjään ollut hyvä juttu kun nyt lattia on liukas ja tytöillä sutii. Onneksi pidin innostuksen kurissa enkä kiillottanut portaita.
Nymme otetahan pienet nöpöset ennen kun Hannu tulee kotiin. Jaksaa sitten taas paremmin seikkailla kaupassa.
sunnuntai 16. elokuuta 2009
16.8.2009
Paha Tuittu ei ole kirjoittanut, mutta nyt ryhdistäydymme! *venyttelee sormia*
Keskiviikkona seikkailimme siellä puutarhassa, emme nähneet juuri ketään, tytöt juoksivat vapaina ja riemuitsivat uusista hajuista. Löysimme iiison männynkävyn, joka juuri mahtui Lunan suuhun, sitä oli ihana noutaa ja retuuttaa. Suloinen Luna. :) Koitan lisätä retkestä kuvia joskus, kun saan inspiraation.
Torstaina lähdimme aamuhkosta la Lagunaan hoitamaan asioita. Matkalla eksyimme yllättäen kirjakauppoihin ja pettämätön vaistoni löysi hyvän antikvariaatin. Siellä oli jopa hylly englanninkielisille kirjoille, mutta valikoima oli... erikoinen. Ja siellä oli kokonainen iso pöytä fantasiakirjoja. <3 Toivoa on. Mutta parasta oli se, että löysimme ison kasan nuottikirjoja, ostin Chopinin valssit ja Hannu osti jonkun läjän kitarakirjoja. Tahtoo pianon.
Pitkä ja kuuma retki, käytiin tosin syömässä hyvää salaattia pikkupaikassa, jonka Hannu oli löytänyt aiemmin.
Koska nukuin hirvittävän huonosti koko alkuviikon, otin unilääkettä ja nukuin perjantaina puoli yhteen. :D Päivä meni sitten vähän niissä tunnelmissa, mutta sain sentään imuroitua ja käytyä kunnon kävelyllä tyttöjen kanssa.
Note to self: osta uusi imuri.
Vanha näyttää ja haisee siltä, että sen sisälle on imuroitu jotain, joka ainakin joskus on elänyt. Vallitseva teoria on, että talossa on ennen asunut kissoja (selittäisi allergian), jotka on metsästänyt lintuja. Ja omistaja on imuroinut höyheniä imuriin (siellä on niitä nimittäin paljon!) ja imaissut samalla vahingossa kissansyömän lintuparan.
Ja ah, eilen vietimmekin varsin jännittävän seikkailupäivän pääkaupungissa. Lähdimme jo ennen kymmentä ja olimme kotona vasta seitsemän jälkeen. Laskekaapa huviksenne - yli yhdeksän tuntia. :P Rankka päivä siis, ja taas oli kuuma, vaikka Tacorontessa oli aamulla ihanan viileää ja pilvistä kun lähdettiin.
Pääasiassa vietimme aikaamme valtavassa, seitsemänkerroksisessa tavaratalossa, joka myi kaikkea, mitä elämään vain voi tarvita. Ja varmaan elämiäkin, jos olisi osannut kysyä. Ennen kaikkea ostimme juustohöylän, koska niitä ei yksinkertaisesti myydä missään Tacorontessa, emmekä löytäneet edes torstaina la Lagunasta. Mikä nautinto höylätä juustoa eikä nirhata sitä veitsellä!
Lisäksi ostimme minulle uuden pikkukameran, että voi ottaa laukkuun kameran mukaan aina, eikä tarvitse erikseen laukkua tuolle Isolle Ihanalle. Ihan näppärä vempele tuntuu uusi mokkula olevan, ottaa kuvia, salama on. ;)
Yritimme kierrellä myös pienempiä kauppoja ja sisustusliikkeitä, mutta ne olivat lauantain kunniaksi menneet kiinni jo yhdeltä. Kuvittelimme niiden olevan auki edes kahteen... Ehdimme kuitenkin käydä toisessa niistä musiikkiliikkeistä, joissa suunnittelimme käyvämme ja ihastuimme näppäränoloiseen sähköpianoon, joka maksoi puolet siitä, mitä odotimme. ^___^
Ja tänään... tänään olen sekoitellut erilaisia versioita piña coladasta, lukenut sarjakuvia ulkona ja punonut köynnöksen uusia oksia vanhojen joukkoon. Niin ja kastellut ihan omaa puutarhaani, lakaissut laattakäytävää ja saanut siitä suunnattomasti iloa.
Isommaksi projektiksi suunnittelimme laudoitusta osaan pihasta, jotta siinä olisi mukava tallustella paljain jaloin, lojua aurinkotuoleissa ja viettää loputtomia kesäpäiviä. Mutta tänään, tänään vain käännämme tyttöjen kanssa kylkeä ja huokaisemme tyytyväisinä.
Päikkäriaika.
Keskiviikkona seikkailimme siellä puutarhassa, emme nähneet juuri ketään, tytöt juoksivat vapaina ja riemuitsivat uusista hajuista. Löysimme iiison männynkävyn, joka juuri mahtui Lunan suuhun, sitä oli ihana noutaa ja retuuttaa. Suloinen Luna. :) Koitan lisätä retkestä kuvia joskus, kun saan inspiraation.
Torstaina lähdimme aamuhkosta la Lagunaan hoitamaan asioita. Matkalla eksyimme yllättäen kirjakauppoihin ja pettämätön vaistoni löysi hyvän antikvariaatin. Siellä oli jopa hylly englanninkielisille kirjoille, mutta valikoima oli... erikoinen. Ja siellä oli kokonainen iso pöytä fantasiakirjoja. <3 Toivoa on. Mutta parasta oli se, että löysimme ison kasan nuottikirjoja, ostin Chopinin valssit ja Hannu osti jonkun läjän kitarakirjoja. Tahtoo pianon.
Pitkä ja kuuma retki, käytiin tosin syömässä hyvää salaattia pikkupaikassa, jonka Hannu oli löytänyt aiemmin.
Koska nukuin hirvittävän huonosti koko alkuviikon, otin unilääkettä ja nukuin perjantaina puoli yhteen. :D Päivä meni sitten vähän niissä tunnelmissa, mutta sain sentään imuroitua ja käytyä kunnon kävelyllä tyttöjen kanssa.
Note to self: osta uusi imuri.
Vanha näyttää ja haisee siltä, että sen sisälle on imuroitu jotain, joka ainakin joskus on elänyt. Vallitseva teoria on, että talossa on ennen asunut kissoja (selittäisi allergian), jotka on metsästänyt lintuja. Ja omistaja on imuroinut höyheniä imuriin (siellä on niitä nimittäin paljon!) ja imaissut samalla vahingossa kissansyömän lintuparan.
Ja ah, eilen vietimmekin varsin jännittävän seikkailupäivän pääkaupungissa. Lähdimme jo ennen kymmentä ja olimme kotona vasta seitsemän jälkeen. Laskekaapa huviksenne - yli yhdeksän tuntia. :P Rankka päivä siis, ja taas oli kuuma, vaikka Tacorontessa oli aamulla ihanan viileää ja pilvistä kun lähdettiin.
Pääasiassa vietimme aikaamme valtavassa, seitsemänkerroksisessa tavaratalossa, joka myi kaikkea, mitä elämään vain voi tarvita. Ja varmaan elämiäkin, jos olisi osannut kysyä. Ennen kaikkea ostimme juustohöylän, koska niitä ei yksinkertaisesti myydä missään Tacorontessa, emmekä löytäneet edes torstaina la Lagunasta. Mikä nautinto höylätä juustoa eikä nirhata sitä veitsellä!
Lisäksi ostimme minulle uuden pikkukameran, että voi ottaa laukkuun kameran mukaan aina, eikä tarvitse erikseen laukkua tuolle Isolle Ihanalle. Ihan näppärä vempele tuntuu uusi mokkula olevan, ottaa kuvia, salama on. ;)
Yritimme kierrellä myös pienempiä kauppoja ja sisustusliikkeitä, mutta ne olivat lauantain kunniaksi menneet kiinni jo yhdeltä. Kuvittelimme niiden olevan auki edes kahteen... Ehdimme kuitenkin käydä toisessa niistä musiikkiliikkeistä, joissa suunnittelimme käyvämme ja ihastuimme näppäränoloiseen sähköpianoon, joka maksoi puolet siitä, mitä odotimme. ^___^
Ja tänään... tänään olen sekoitellut erilaisia versioita piña coladasta, lukenut sarjakuvia ulkona ja punonut köynnöksen uusia oksia vanhojen joukkoon. Niin ja kastellut ihan omaa puutarhaani, lakaissut laattakäytävää ja saanut siitä suunnattomasti iloa.
Isommaksi projektiksi suunnittelimme laudoitusta osaan pihasta, jotta siinä olisi mukava tallustella paljain jaloin, lojua aurinkotuoleissa ja viettää loputtomia kesäpäiviä. Mutta tänään, tänään vain käännämme tyttöjen kanssa kylkeä ja huokaisemme tyytyväisinä.
Päikkäriaika.
tiistai 11. elokuuta 2009
11.8.2009 II
Hiivaa!
Ihan oikeaa hiivaa! *rakkaus*
Käveltiin Hiperdinoon erikautta kuin normaalisti, sellaista autoramppia pitkin, jota ajetaan lähinnä vaan parkkihalliin. Dino kun sijaitsee mäen rinteessä niin, että se mistä yleensä mennään kävellen ja hissillä on viidennessä kerroksessa ja nyt käveltiin suoraan "nollakerrokseen" ja kauppaan.
Joka tapauksessa, siinä matkan varrella oli tasan yksi kauppa, ihana luontaistuote-, mauste- ja ekokauppa, pieni mutta tosi monipuolinen. Ja siellä se oli hyllyssä: Levadura Seca para eli englanniksi baker's yeast. <3
Kauppa oli aarre ja löytö muutenkin. Sieltä sain vihdoin Urtekramin nokkosshampoota, täällä kun kauposta löytyy vaan yleisiä vesistömyrkkyjä. Ostimme myös kasviswurstia (NAM!) ja kaikenlaisia soijanököjä, joita ei kaupasta täällä saa. Niin ja mausteita!! Vihdoin löysimme cardemomoa pullaan ja samaa, ihanaa tulista currya, jota ostimme aina Ruohonjuuresta. Nyt on siis kasassa kaikki, mitä oikeaan pullaan tarvitaan, ehkä siis huomenna saan vihdoin leipoa. :)
Muutenkin kävelimme melkein tunnin ylimääräistä matkalla kauppaan. Löysimme äärettömän kauniin puiston, vähän kuin kasvitieteellisen puutarhan, jonne meiltä on toista kautta ilmeisesti hyvin lyhyt. Sinne siis huomenna tyttöjen ja kameran kanssa uudelleen, jollei ole yhtä kuuma kuin tänään.
Nyt tämä tyttö menee syömään tulista muna-peruna-pinaatti-juusto -paistosta, jonka improvisoin uuniin. Tuoksuu taivaalliselta, Hannu jo ehti sanoa mua meidän ruokajumalaksi, vaikka ei ole vielä maistanutkaan. :)
Kettu kuittaa ja poistuu vähin äänin paikalta.
Voikaa hyvin, muruset!
Ihan oikeaa hiivaa! *rakkaus*
Käveltiin Hiperdinoon erikautta kuin normaalisti, sellaista autoramppia pitkin, jota ajetaan lähinnä vaan parkkihalliin. Dino kun sijaitsee mäen rinteessä niin, että se mistä yleensä mennään kävellen ja hissillä on viidennessä kerroksessa ja nyt käveltiin suoraan "nollakerrokseen" ja kauppaan.
Joka tapauksessa, siinä matkan varrella oli tasan yksi kauppa, ihana luontaistuote-, mauste- ja ekokauppa, pieni mutta tosi monipuolinen. Ja siellä se oli hyllyssä: Levadura Seca para eli englanniksi baker's yeast. <3
Kauppa oli aarre ja löytö muutenkin. Sieltä sain vihdoin Urtekramin nokkosshampoota, täällä kun kauposta löytyy vaan yleisiä vesistömyrkkyjä. Ostimme myös kasviswurstia (NAM!) ja kaikenlaisia soijanököjä, joita ei kaupasta täällä saa. Niin ja mausteita!! Vihdoin löysimme cardemomoa pullaan ja samaa, ihanaa tulista currya, jota ostimme aina Ruohonjuuresta. Nyt on siis kasassa kaikki, mitä oikeaan pullaan tarvitaan, ehkä siis huomenna saan vihdoin leipoa. :)
Muutenkin kävelimme melkein tunnin ylimääräistä matkalla kauppaan. Löysimme äärettömän kauniin puiston, vähän kuin kasvitieteellisen puutarhan, jonne meiltä on toista kautta ilmeisesti hyvin lyhyt. Sinne siis huomenna tyttöjen ja kameran kanssa uudelleen, jollei ole yhtä kuuma kuin tänään.
Nyt tämä tyttö menee syömään tulista muna-peruna-pinaatti-juusto -paistosta, jonka improvisoin uuniin. Tuoksuu taivaalliselta, Hannu jo ehti sanoa mua meidän ruokajumalaksi, vaikka ei ole vielä maistanutkaan. :)
Kettu kuittaa ja poistuu vähin äänin paikalta.
Voikaa hyvin, muruset!
11.8.2009
Niin. Siis LUULIN löytäneeni hiivaa. :D
Toissapäivänä kun olin jo iloisesti lämmittelemässä maitoa ja availin niitä kuivahiivapusseja, Hannu meni sittenkin vielä katsomaan koneelta, että onko se nyt sitä oikeaa tavaraa.
Kyseessä on siis paketti, jossa on neljä 15 gramman pikkupussia. Kyljessä lukee 'levadura de polvo', mikä aivan selvästi tarkoittaa pulverimaista hiivaa, kun 'levadura' on hiiva ja 'de polvo' on - niin luulisi - pulveri. Siis kuivahiiva. Aivan ilmiselvää kuivahiivaa.
No, avasin kokonaan sen pussin ja tutkiskelin jauhetta ja ihmettelin vähän, että ei tämä nyt kyllä ihan aidolta kuivahiivalta näytä, kun Hannu huikkii olohuoneesta, että tää on kyllä kumma, kun sanakirja väitää, että levadura de polvo on leivinjauhetta!
Siis leivinjauhetta. Pullataikinaan?
Niin tehtiin sitten taas lättyjä, kun sokerikin oli kerran jo maidossa ja kaikki tarvikkeet valmiina pöydällä. Tuli aika makeaa ja aika rasvaista ja aika lyhytaikaista. :D Oli nimittäin hyvää pullankorvike-pannukakkua.
Näin päättyy toistaiseksi Annan koekeittiön pullaseikkailut, informoin sitten taas, jos luulen löytäväni jostain hiivaa.
Naapurit on jotain melko vaikeasti hahmotettavaa.
Kysyin Hannulta, montako naapuria se ajattelee tuossa asuvan. Se vastasi, että jotain neljän ja kymmenen väliltä. Osallistun mielipiteeseen.
Porukka tuntuu lisääntyvän ja vähenevän ihan päiväkohtaisesti, vakioasukkaiksi olen päättänyt kaksi vanhempaa miestä ja yhden nuoremman, jota Hannu on nähnyt enemmän. Sitten siinä pyörii eri ikäisiä ja näköisiä naisihmisiä ja lapsia kuuluu käyvän kylässä, kun niitä välillä itkettää.
Ja joku teinikin on kuulemma havaittu.
Minusta vaikuttaa siltä, että siinä asuu suuri, espanjalainen suku, jolla on ainakin kolme eri asuntoa kävelymatkan päässä toisistaan ja ne viettää aikaansa tasapuolisesti kaikissa kodeissa mielialan ja ihmissuhdesotkujen mukaan.
Äänistä päätelleen kenkiä pidetään sisällä jalassa koko ajan ja suku on varsin kanta-astuvaa porukkaa. Joku herää aamulla kuuden jälkeen, käy suihkussa, laittaa jo yläkerrassa kengät jalkaan ja tömistelee raivolla portaat alas. Muuten siellä on melko hiljaista ja rauhallista ja meitä kohdellaan ihan ystävällisesti. Ei niin, että voi kauheeta kun tohon naapuriin nyt muutti tollasia kauheita valkonaamasia ulkkiksia, apua, minkähänlaista porukkaa se oikeen on. :)
Hannu tuli tässä välillä kotiin havaitsemasta, oli kuulemma upea reissu ja ensi kerralla täytyy ottaa kamera mukaan.
Toivottavasti tämäkin pääsee joskus käymään tuolla Teiden teleskoopeilla. <3
Toissapäivänä kun olin jo iloisesti lämmittelemässä maitoa ja availin niitä kuivahiivapusseja, Hannu meni sittenkin vielä katsomaan koneelta, että onko se nyt sitä oikeaa tavaraa.
Kyseessä on siis paketti, jossa on neljä 15 gramman pikkupussia. Kyljessä lukee 'levadura de polvo', mikä aivan selvästi tarkoittaa pulverimaista hiivaa, kun 'levadura' on hiiva ja 'de polvo' on - niin luulisi - pulveri. Siis kuivahiiva. Aivan ilmiselvää kuivahiivaa.
No, avasin kokonaan sen pussin ja tutkiskelin jauhetta ja ihmettelin vähän, että ei tämä nyt kyllä ihan aidolta kuivahiivalta näytä, kun Hannu huikkii olohuoneesta, että tää on kyllä kumma, kun sanakirja väitää, että levadura de polvo on leivinjauhetta!
Siis leivinjauhetta. Pullataikinaan?
Niin tehtiin sitten taas lättyjä, kun sokerikin oli kerran jo maidossa ja kaikki tarvikkeet valmiina pöydällä. Tuli aika makeaa ja aika rasvaista ja aika lyhytaikaista. :D Oli nimittäin hyvää pullankorvike-pannukakkua.
Näin päättyy toistaiseksi Annan koekeittiön pullaseikkailut, informoin sitten taas, jos luulen löytäväni jostain hiivaa.
Naapurit on jotain melko vaikeasti hahmotettavaa.
Kysyin Hannulta, montako naapuria se ajattelee tuossa asuvan. Se vastasi, että jotain neljän ja kymmenen väliltä. Osallistun mielipiteeseen.
Porukka tuntuu lisääntyvän ja vähenevän ihan päiväkohtaisesti, vakioasukkaiksi olen päättänyt kaksi vanhempaa miestä ja yhden nuoremman, jota Hannu on nähnyt enemmän. Sitten siinä pyörii eri ikäisiä ja näköisiä naisihmisiä ja lapsia kuuluu käyvän kylässä, kun niitä välillä itkettää.
Ja joku teinikin on kuulemma havaittu.
Minusta vaikuttaa siltä, että siinä asuu suuri, espanjalainen suku, jolla on ainakin kolme eri asuntoa kävelymatkan päässä toisistaan ja ne viettää aikaansa tasapuolisesti kaikissa kodeissa mielialan ja ihmissuhdesotkujen mukaan.
Äänistä päätelleen kenkiä pidetään sisällä jalassa koko ajan ja suku on varsin kanta-astuvaa porukkaa. Joku herää aamulla kuuden jälkeen, käy suihkussa, laittaa jo yläkerrassa kengät jalkaan ja tömistelee raivolla portaat alas. Muuten siellä on melko hiljaista ja rauhallista ja meitä kohdellaan ihan ystävällisesti. Ei niin, että voi kauheeta kun tohon naapuriin nyt muutti tollasia kauheita valkonaamasia ulkkiksia, apua, minkähänlaista porukkaa se oikeen on. :)
Hannu tuli tässä välillä kotiin havaitsemasta, oli kuulemma upea reissu ja ensi kerralla täytyy ottaa kamera mukaan.
Toivottavasti tämäkin pääsee joskus käymään tuolla Teiden teleskoopeilla. <3
sunnuntai 9. elokuuta 2009
9.8.2009
Meinattiin eilen lähteä käymään Puertossa (missä oltiin kesäkuussa), mutta oli kuuma eikä kummallakaan sellanen olo niin jäätiin kotiin. Eikä sitten olla juuri muuta tehtykään kun koomattu. Syöminenkin jää vähille, kun on kuuma, mutta onneksi on aivan taivaallisia appelsiineja, joita voi vaan syödä ja syödä. :)
Tänään aiottiin lähteä vihdoin tutkimaan lähintä rantaa, mutta yllättäen illalla alkoikin sataa. Ihanaa! Sade jatkui aamuun asti ja koko päivän on räpistellyt taivaalta jotain hienosta udusta oikeaan sateeseen. Tuoksu on huumaava, raikas ja makea yhtä aikaa. En ole voinut olla seisomatta pihalla sateen keskellä, se on aivan yhtä rakas ja rauhoittava kuin Suomessakin. Tytöt vaan tahtovat kyllästyä, kun ensin oli kuumaa ja sitten sateista, eikä pihalla voi telmiä. Onneksi nyt on selvästi kirkastunut, joten illalla päästään kävelylle.
Kyllä mä vaan oon tälle saarelle allerginen, mutta toivotaan että vaan osan vuotta. Onhan täälläkin nyt "loppu kesä" ja kai heinien kukinta-aika niin kuin Suomessakin. Tää ei vaan oo mitään pientä allergiaa vaan pahempaa kuin moneen vuoteen kotona. Nenä on koko ajan tukossa ja silmät kutiaa ja on punaset ja naama on ihan hilseellä. Mutta tästä talosta ja makuuhuonesta en enää saa oireita, mikä on jo edistystä :D
Hannu pääsee ehkä havaitsemaan ma-ti -yöksi, tai ainakin vierailemaan kun muut havaitsee. Sillä on IACllä jo oma pöytä ja ne parhaillaan selvittää, pitääkö sen käydä vielä jotain kursseja täällä vai voiko ne heti alkaa tutkia. Periaatteessa ei pitäisi tarvita, mutta koskaan ei voi olla varma, miten mitkäkin kurssit korvaa toisia.
Mä yritin leipoa pari päivää sitten pullaa, mutta me ei löydetty hiivaa. Siis EI LÖYDETTY. Etittiin molempien kärsivällisyydellä kaupasta ehkä tunti ja sitten jo lopuksi sellasellakin prkl-asenteella, mutta ei vaan löytynyt. Ei siis leivottu. Tehtiin kuitenkin soijamaidosta lohdutuslättyjä ja ne oli aivan ihania. Eilen sitten käytiin toisessa kaupassa ja etittiin jotain muuta ja yhtäkkiä mä katoin, että tässähän sitä hiivaa on. :P Tuorehiivasta nää ei oo koskaan kuullutkaan, mutta onneksi kuivahiivaa löytyy. Muuten kaupat on melko normaaleja, laktoositonta UHT-maitoakin saa, tekijänä Valio ja hintaa aika rutosti. Mutta kyllä tuli lämmin olo, piti ihan halata sitä purkkia. Maitoa suomalaisista lehmistä!
Ja Wasan näkkileipää saa myös ja ruisjauhoista tehtyä patonkia, joka maistuu vaan vähän hassulta. Hedelmiä ei oo niin paljoa kuin haaveili, mutta nyt onkin kaikkein epähedelmäisin aika. Ja on kuitenkin ne appelsiinit, jotka pelastaa elämän.
Tätä päivää lukuunottamatta ei oo satanut vielä kertaakaan, on ollut vaan kuivaa ja kuumaa. Suurimpina osina päivistä on kuitenkin oikein siedettävän lämmintä, kuin kesäpäivät arhaimmillaan siellä. Lämmintä muttei tukahduttavaa ja raikasta. Aamulla on monesti ihan selkeää, mutta illaksi merelle ja mereltä nousee aina pilvirintama, joka tekee auringonlaskuista uskomattomia. Siitä ei kuitenkaan koskaan sada, se on vaan meripilveä. Ja toisinaan pilvet on niin matalalla, että ne peittää viereisten kukkuloiden huiput, mikä on valtavan kaunista vähän uhkaavalla tavalla. Kuin ne tulisi ja peittäisi meidätkin. Tänne asti ne ei kuitenkaan ole koskaan yltäneet, ne haihtuu heti huippujen jälkeen.
Telkkarikanavia on telkkarissa yli 20, täälläkin on digi-tv. Niiltä tulee kyllä aina sinänsä katsottavaa ohjelmaa ja joihinkin ohjelmiin, varsinkin elokuviin, saa jopa espanjankieliset tekstit. Mutta kun niistä ei kuitenkaan ymmärrä mitään, on telkkarin katsominen jäänyt lähinnä mielenkiintoisen tutkiskelun kannalle. Onneksi telkkariin on tökätty kuitenkin pleikkari ja DVD-soitin, ettei reppana jää ihan orvoksi.
Ihii, ja meidän avokadopuusta putosi toissapäivänä ensimmäinen, valtavan suuri hedelmä, joka on kaunis, kypsä ja melkein jo syöty. On se ihan hyvää leivällä vahvan vuohenjuuston kanssa. Jos mä jostain syystä täällä lihon, niin juustojen takia. Ne on hyviä!! Kerttu lihoi 8 kiloa ja Jyri melkein 20 silloin, kun ne muutti Kanarian saarille. Että saa nähdä miten tässä käy. Tosi paljon uusia ja mielenkiintoisia herkkuja ja ruokia on tarjolla ja niitä tekisi tietenkin mieli heti kaikkia maistaa. Mutta pitää vaan koittaa olla edes vähän järkevä ja maistella pikku hiljaa.
Paitsi niitä juustoja. :D
Tänään aiottiin lähteä vihdoin tutkimaan lähintä rantaa, mutta yllättäen illalla alkoikin sataa. Ihanaa! Sade jatkui aamuun asti ja koko päivän on räpistellyt taivaalta jotain hienosta udusta oikeaan sateeseen. Tuoksu on huumaava, raikas ja makea yhtä aikaa. En ole voinut olla seisomatta pihalla sateen keskellä, se on aivan yhtä rakas ja rauhoittava kuin Suomessakin. Tytöt vaan tahtovat kyllästyä, kun ensin oli kuumaa ja sitten sateista, eikä pihalla voi telmiä. Onneksi nyt on selvästi kirkastunut, joten illalla päästään kävelylle.
Kyllä mä vaan oon tälle saarelle allerginen, mutta toivotaan että vaan osan vuotta. Onhan täälläkin nyt "loppu kesä" ja kai heinien kukinta-aika niin kuin Suomessakin. Tää ei vaan oo mitään pientä allergiaa vaan pahempaa kuin moneen vuoteen kotona. Nenä on koko ajan tukossa ja silmät kutiaa ja on punaset ja naama on ihan hilseellä. Mutta tästä talosta ja makuuhuonesta en enää saa oireita, mikä on jo edistystä :D
Hannu pääsee ehkä havaitsemaan ma-ti -yöksi, tai ainakin vierailemaan kun muut havaitsee. Sillä on IACllä jo oma pöytä ja ne parhaillaan selvittää, pitääkö sen käydä vielä jotain kursseja täällä vai voiko ne heti alkaa tutkia. Periaatteessa ei pitäisi tarvita, mutta koskaan ei voi olla varma, miten mitkäkin kurssit korvaa toisia.
Mä yritin leipoa pari päivää sitten pullaa, mutta me ei löydetty hiivaa. Siis EI LÖYDETTY. Etittiin molempien kärsivällisyydellä kaupasta ehkä tunti ja sitten jo lopuksi sellasellakin prkl-asenteella, mutta ei vaan löytynyt. Ei siis leivottu. Tehtiin kuitenkin soijamaidosta lohdutuslättyjä ja ne oli aivan ihania. Eilen sitten käytiin toisessa kaupassa ja etittiin jotain muuta ja yhtäkkiä mä katoin, että tässähän sitä hiivaa on. :P Tuorehiivasta nää ei oo koskaan kuullutkaan, mutta onneksi kuivahiivaa löytyy. Muuten kaupat on melko normaaleja, laktoositonta UHT-maitoakin saa, tekijänä Valio ja hintaa aika rutosti. Mutta kyllä tuli lämmin olo, piti ihan halata sitä purkkia. Maitoa suomalaisista lehmistä!
Ja Wasan näkkileipää saa myös ja ruisjauhoista tehtyä patonkia, joka maistuu vaan vähän hassulta. Hedelmiä ei oo niin paljoa kuin haaveili, mutta nyt onkin kaikkein epähedelmäisin aika. Ja on kuitenkin ne appelsiinit, jotka pelastaa elämän.
Tätä päivää lukuunottamatta ei oo satanut vielä kertaakaan, on ollut vaan kuivaa ja kuumaa. Suurimpina osina päivistä on kuitenkin oikein siedettävän lämmintä, kuin kesäpäivät arhaimmillaan siellä. Lämmintä muttei tukahduttavaa ja raikasta. Aamulla on monesti ihan selkeää, mutta illaksi merelle ja mereltä nousee aina pilvirintama, joka tekee auringonlaskuista uskomattomia. Siitä ei kuitenkaan koskaan sada, se on vaan meripilveä. Ja toisinaan pilvet on niin matalalla, että ne peittää viereisten kukkuloiden huiput, mikä on valtavan kaunista vähän uhkaavalla tavalla. Kuin ne tulisi ja peittäisi meidätkin. Tänne asti ne ei kuitenkaan ole koskaan yltäneet, ne haihtuu heti huippujen jälkeen.
Telkkarikanavia on telkkarissa yli 20, täälläkin on digi-tv. Niiltä tulee kyllä aina sinänsä katsottavaa ohjelmaa ja joihinkin ohjelmiin, varsinkin elokuviin, saa jopa espanjankieliset tekstit. Mutta kun niistä ei kuitenkaan ymmärrä mitään, on telkkarin katsominen jäänyt lähinnä mielenkiintoisen tutkiskelun kannalle. Onneksi telkkariin on tökätty kuitenkin pleikkari ja DVD-soitin, ettei reppana jää ihan orvoksi.
Ihii, ja meidän avokadopuusta putosi toissapäivänä ensimmäinen, valtavan suuri hedelmä, joka on kaunis, kypsä ja melkein jo syöty. On se ihan hyvää leivällä vahvan vuohenjuuston kanssa. Jos mä jostain syystä täällä lihon, niin juustojen takia. Ne on hyviä!! Kerttu lihoi 8 kiloa ja Jyri melkein 20 silloin, kun ne muutti Kanarian saarille. Että saa nähdä miten tässä käy. Tosi paljon uusia ja mielenkiintoisia herkkuja ja ruokia on tarjolla ja niitä tekisi tietenkin mieli heti kaikkia maistaa. Mutta pitää vaan koittaa olla edes vähän järkevä ja maistella pikku hiljaa.
Paitsi niitä juustoja. :D
4.8.2009
Tänään käytiin tyttöjen kanssa Tacoronten keskustassa ja sen alapuolisilla kävelykaduilla vaeltelemassa ja kuvaamassa – siis leikkimässä ihan oikeaa turistia. Milloinhan se loppuu? Turistiolo? Ehkä sitten, kun osaa kunnolla kieltä. Siihen asti siis saa näyttää eksyksissäolevalta ja avuttomalta ja näppäillä kuvia ihan rauhassa.
Tänään oli myös äärettömän Anna- ja tyttöystävällinen päivä, sillä oli viileää ja melko pilvistä. Pystyin kuvittelemaan vielä joskus käyttäväni pitkähihaista paitaa. Saavutus. :D Löydettiin ihana pieni puistotie, joka laskeutui vieressä kulkevaan vihreään vuonoon. Sen pohjalla norui pieni puro ja koko syvänne kasvoi valtoimenaan palmuja, köynnöksiä ja kukkia. Kaunista. Siellä ei tosin kasvanut tilliä, joka on täällä ilmeisesti rikkaruohoon verrattava kasvi, jota kasvaa aivan joka paikassa. Juuri nyt se on hauskan näköistä, sillä tillin varret ovat monin paikoin huiman korkeita ja juuri kukkineita ja keltaisia.
Ja tiesittekö muuten, että joulutähti on oikeasti puu? Niitä kasvaa täällä.
Hannu kuuli töissä Kertulta, että jossain Tacoronten ja el Sauzalin rajalla on taivaallinen tee- ja suklaapaikka. Kertun silmiin oli syttynyt kuolaava ja haaveileva ilme jo paikasta puhuttaessa. Ensi viikon tehtävä – etsi téteria!
Mistä tulikin mieleeni, että Puutarhatonttu pääsi tänään ensimmäistä kertaa tositoimiin. Se kävi tutustumassa meidän pihan avokadopuuhun ja Tacoronten keskusaukioon, missä se pääsi poseeraamaan paikallisen kuuluisuuden, Lunan kanssa. Ja ehkä myös erään melko vaatimattoman kirkon kanssa.
Siestan jälkeen lähdettiin Hannun kanssa vielä uudelleen keskustaan seikkailemaan ja tutkimaan paikkoja, mistä sukeutui lopulta melko pitkä retki. Tänään on siis ainakin kävelty, mikä tarkoittaa sitä, että illalla (eli melko lailla nyt) saa syödä paljon aivan taivallista tiramisujäätelöä.
Vesi on täällä muuten kummallista. Mikä oli tietysti odotettavaa. Mutta luulin sen maistuvan jotenkin pahalta tai tunkkaiselta ja juomakelvottomalta. Mutta ei! Vesi maistuu aivan kivennäisvedeltä, josta hapot ovat täysin haihtuneet. Ehkä syynä on se, että vesi virtaa Teiden tunneleista ja sieppaa matkalla mukaansa kivennäisaineita koko vuoden edestä. Jännittävää nähdä, seuraako tästä jotain, eikö joku metalli (kupari, eikö?) ainakin värjännyt vaalennetut hiukset vihertäviksi? Onneksi en ole sortunut siis vaalentamiseen. Ja hei, tuntuu että tämän viikon aikana tukka on vaalennut entisestään, tunnit auringossa tekevät tehtävänsä. Tai sitten tunnit auringossa tekevät aivon vainoharhaiseksi.
Tytöt nauttivat omasta pihasta valtavasti. Meillä on oikeastaan aina joku kolmesta ovesta auki ja usein miten talon molemmista päistä yhtä aikaa, joten pihan ja sohvan väliä on helppo päivystää. Muuri on tien puolella niin matala, että sen yli on helppo tähystää, jos hyppää etutassut muurin harjalle. Varsinkin Luna harrastaa tähystämistä paljon, Ronjalle riittää portin vahtiminen. Kivoja koirakavereita ollaan tavattu jo monta, suurin osa koirista on pienempiä kuin tytöt ja hirmuisen ystävällisiä ja sosiaalisia. Alkuvarovaisuuden jälkeen on siis saatu aikaan hyviä takaa-ajoleikkejä. :)
Tosin porttia ja omaa pihaa vartioidaan kaikella terrierin hurjuudella – meidän pihaan ei kukaan pääse varoittamatta. Eikä yksikään kissa, koira tai lisko voi lähestyä meidän pihaa ilman, että siitä ilmoitetaan. Paikallisen naapuruston loputtomaan louskuttamiseen ja rähinöintiin tytöt eivät silti ole liittyneet, mistä allekirjoittanut koiraäiti on hyvin ylpeä. Ainakin suomalaiset koirat ovat paljon paremmin kasvatettuja kuin espanjalaiset!
Vaikka ympäristö on varsin vihreää ja satelliittiikartassa maaseutumaisen vehreää, on totuus paikan päällä vallan toinen. Tieverkosto on syntynyt, kun polku on vienyt yksittäiselle talolle ja polun varteen on sitten rakennettu lisää taloja. Tiet vievät siis taloille. Johtopäätös: suurin osa teistä loppuu kuin seinään eikä johda minnekään, mikä on aluetta tuntemattomalle koirailijalle jokseenkin turhauttavaa.
Jossain sivistyksen vaiheessa teitä on sitten alettu päällystää erilaisilla multaa kovemmilla materiaaleilla ja poluista on tullut teitä, joita oletettavasti voi ajaa autolla. Tämä ei kuitenkaan ole läheskään aina ihan toteutunut ja suurin osa teistä on todella kapeita. Sellaisia, joissa kahden auton ohittaminen on vähintäänkin hankalaa. Se jäljelle jäänyt leveys, jota ei siis usein käytännössä ole, on säästetty jalankulkijoille. Johtopäätös: Koirien ulkoiluttaminen on hankalaa, sillä suuri osa ajasta kävellään auton ja seinän välissä, jolloin hihna täytyy pitää kireänä ja silmä tarkkana, jottei koira jää litistyksiin. Niin, talot siis alkavat autotiestä. Talon ovi on autotiellä. Pengertä ei ole, kun on se seinä. Eikä ole siis jalkakäytävääkään, kun on ne autot ja seinät. Ja jos kunnollinen jalkakäytävä löytyy, on kyseessä iso autotie, jonka viertä ei muuten vain ole mukava kävellä.
Onneksi melko suuri osa teistä, jotka eivät ole vain teitä talolle, ovat yksisuuntaisia. Niillä on huolettomampi kävellä. Tosin – olemme löytäneet lähistöltä yhden tällaisen tien, josta tuli heti meidän vakiolenkki. :D
Tänään oli myös äärettömän Anna- ja tyttöystävällinen päivä, sillä oli viileää ja melko pilvistä. Pystyin kuvittelemaan vielä joskus käyttäväni pitkähihaista paitaa. Saavutus. :D Löydettiin ihana pieni puistotie, joka laskeutui vieressä kulkevaan vihreään vuonoon. Sen pohjalla norui pieni puro ja koko syvänne kasvoi valtoimenaan palmuja, köynnöksiä ja kukkia. Kaunista. Siellä ei tosin kasvanut tilliä, joka on täällä ilmeisesti rikkaruohoon verrattava kasvi, jota kasvaa aivan joka paikassa. Juuri nyt se on hauskan näköistä, sillä tillin varret ovat monin paikoin huiman korkeita ja juuri kukkineita ja keltaisia.
Ja tiesittekö muuten, että joulutähti on oikeasti puu? Niitä kasvaa täällä.
Hannu kuuli töissä Kertulta, että jossain Tacoronten ja el Sauzalin rajalla on taivaallinen tee- ja suklaapaikka. Kertun silmiin oli syttynyt kuolaava ja haaveileva ilme jo paikasta puhuttaessa. Ensi viikon tehtävä – etsi téteria!
Mistä tulikin mieleeni, että Puutarhatonttu pääsi tänään ensimmäistä kertaa tositoimiin. Se kävi tutustumassa meidän pihan avokadopuuhun ja Tacoronten keskusaukioon, missä se pääsi poseeraamaan paikallisen kuuluisuuden, Lunan kanssa. Ja ehkä myös erään melko vaatimattoman kirkon kanssa.
Siestan jälkeen lähdettiin Hannun kanssa vielä uudelleen keskustaan seikkailemaan ja tutkimaan paikkoja, mistä sukeutui lopulta melko pitkä retki. Tänään on siis ainakin kävelty, mikä tarkoittaa sitä, että illalla (eli melko lailla nyt) saa syödä paljon aivan taivallista tiramisujäätelöä.
Vesi on täällä muuten kummallista. Mikä oli tietysti odotettavaa. Mutta luulin sen maistuvan jotenkin pahalta tai tunkkaiselta ja juomakelvottomalta. Mutta ei! Vesi maistuu aivan kivennäisvedeltä, josta hapot ovat täysin haihtuneet. Ehkä syynä on se, että vesi virtaa Teiden tunneleista ja sieppaa matkalla mukaansa kivennäisaineita koko vuoden edestä. Jännittävää nähdä, seuraako tästä jotain, eikö joku metalli (kupari, eikö?) ainakin värjännyt vaalennetut hiukset vihertäviksi? Onneksi en ole sortunut siis vaalentamiseen. Ja hei, tuntuu että tämän viikon aikana tukka on vaalennut entisestään, tunnit auringossa tekevät tehtävänsä. Tai sitten tunnit auringossa tekevät aivon vainoharhaiseksi.
Tytöt nauttivat omasta pihasta valtavasti. Meillä on oikeastaan aina joku kolmesta ovesta auki ja usein miten talon molemmista päistä yhtä aikaa, joten pihan ja sohvan väliä on helppo päivystää. Muuri on tien puolella niin matala, että sen yli on helppo tähystää, jos hyppää etutassut muurin harjalle. Varsinkin Luna harrastaa tähystämistä paljon, Ronjalle riittää portin vahtiminen. Kivoja koirakavereita ollaan tavattu jo monta, suurin osa koirista on pienempiä kuin tytöt ja hirmuisen ystävällisiä ja sosiaalisia. Alkuvarovaisuuden jälkeen on siis saatu aikaan hyviä takaa-ajoleikkejä. :)
Tosin porttia ja omaa pihaa vartioidaan kaikella terrierin hurjuudella – meidän pihaan ei kukaan pääse varoittamatta. Eikä yksikään kissa, koira tai lisko voi lähestyä meidän pihaa ilman, että siitä ilmoitetaan. Paikallisen naapuruston loputtomaan louskuttamiseen ja rähinöintiin tytöt eivät silti ole liittyneet, mistä allekirjoittanut koiraäiti on hyvin ylpeä. Ainakin suomalaiset koirat ovat paljon paremmin kasvatettuja kuin espanjalaiset!
Vaikka ympäristö on varsin vihreää ja satelliittiikartassa maaseutumaisen vehreää, on totuus paikan päällä vallan toinen. Tieverkosto on syntynyt, kun polku on vienyt yksittäiselle talolle ja polun varteen on sitten rakennettu lisää taloja. Tiet vievät siis taloille. Johtopäätös: suurin osa teistä loppuu kuin seinään eikä johda minnekään, mikä on aluetta tuntemattomalle koirailijalle jokseenkin turhauttavaa.
Jossain sivistyksen vaiheessa teitä on sitten alettu päällystää erilaisilla multaa kovemmilla materiaaleilla ja poluista on tullut teitä, joita oletettavasti voi ajaa autolla. Tämä ei kuitenkaan ole läheskään aina ihan toteutunut ja suurin osa teistä on todella kapeita. Sellaisia, joissa kahden auton ohittaminen on vähintäänkin hankalaa. Se jäljelle jäänyt leveys, jota ei siis usein käytännössä ole, on säästetty jalankulkijoille. Johtopäätös: Koirien ulkoiluttaminen on hankalaa, sillä suuri osa ajasta kävellään auton ja seinän välissä, jolloin hihna täytyy pitää kireänä ja silmä tarkkana, jottei koira jää litistyksiin. Niin, talot siis alkavat autotiestä. Talon ovi on autotiellä. Pengertä ei ole, kun on se seinä. Eikä ole siis jalkakäytävääkään, kun on ne autot ja seinät. Ja jos kunnollinen jalkakäytävä löytyy, on kyseessä iso autotie, jonka viertä ei muuten vain ole mukava kävellä.
Onneksi melko suuri osa teistä, jotka eivät ole vain teitä talolle, ovat yksisuuntaisia. Niillä on huolettomampi kävellä. Tosin – olemme löytäneet lähistöltä yhden tällaisen tien, josta tuli heti meidän vakiolenkki. :D
lauantai 1. elokuuta 2009
1.8.2009
Espanja = raivostuttavan kuuma ja tukahduttava tällä hetkellä.
Ilta alkaa pikku hiljaa viilentyä, mikä tarkoittaa, että lämpötila laskee edes hetkeksi alle kolmenkymmenen. Edellisinä öinä ei ole edes laskenut, sillä illalla on noussut kuuma, silmiä kuivattava tuuli, aivan erilainen kuin mitä olen ikinä ennen kokenut. En ole tajunnut, että tuuli ei välttämättä, poikkeuksetta ja aina ole raikastava ja viilentävä asia. Tuuli ei aina olekaan hyvä.
Tänään tarvoimme kauppaan ja takaisin, etsimme Surrea, sekoittajaa, tuuletinta. Kiersimme monta kauppaa. Monta. Emme löytäneet ennen kuin melkein jo luovutimme. Täällä erilaiset asiat ovat erilaisissa kaupoissa kuin Suomessa. Erilaiset asiat sekoittuvat hämmentävästi, eikä mikään löydy. Eikä jäätelöä saa ruokakaupasta yksittäispakattuina. Vain isoissa perhepaketeissa, joista ei ole iloa uupuneelle ostostelijalle.
Hedelmävalikoima on yllättävän suppea ja hedelmät ovat yllättävän kalliita. Täällä kohtaa paljon hyvin yllättäviä asioita. Kuten sen, että kylmähyllystä maitoa löytyy yhtä laatua pari purkkia, kun taas ties miten maustettuja UHT-maitoja löytyy metri kaupalla lämpimästä hyllystä. Maito on hyvää eli tavallista, mutta se suorastaan huokuu laktoosia, joten joko opettelen elämään ilman tuota jumalten (ja lehmien) eliksiiriä tai purputan ja palloilen koko tämän ajan. Siis purputan. Ilman maitoa ei ole elämää.
Surren lisäksi olen ostanut jääpalamuotteja, jotka ovat toinen lahja jumalilta (muttei lehmiltä). Koirat rakastavat jääpaloja. Hannu rakastaa jääpaloja. Mehu rakastaa jääpaloja. Eilen Luna ja Ronja nuolivat kokonaiset jääpalat aivan ekstaasissa. Sen jälkeen ne olivat kauan rauhallisia. Koira jäähtyy kielestä.
Viime yön nukuimme alakerran lattialla. Raahasimme patjat yöllä olohuoneeseen, koska ylhäällä on yksinkertaisesti liian kuuma nukkua. Toissayönä yritin nukkua puolet yöstä sohvalla, mikä ei oikeasti lisännyt unen määrää yhtään. Mutta ehkä vuodatetun hien. Olisi helpompaa kestää päivän tukahduttava kuumuus, jos edes tietäisi, että illalla tulee viileämpää. Luulin, että niin olisi.
Mutta tämä on onneksi poikkeuksellista ja Hannu sanoi suunnattomalla kymmenen päivää pitemällä kokemuksellaan, että näin kuumaa ei ole ennemmin ollut. JA! Minua jäähdyttää henkisesti suunnattoman paljon se, että olohuoneen nurkassa on siirrettävä patteri. Patteri! Täällä siis tarvitaan joskus lämmitystä. <3
Monet ovat sanoneet, että menee aikaa, ennen kuin tajuan, että sama arki täälläkin on. Että menee vähän aikaa ennen kuin tajuaa, että on lomalla. Todellisuudessa odotan tajuavani että oikeasti olen lomalla. Minä olen lomalla. Tämä ei tunnu lomalta. Tämä tuntuu arjelta. Mutta ei vielä sellaiselta tyydyttävältä ja omalta arjelta, joka antaa voimia eteenpäin itsessään vaan kuluttavalta arjelta, sillä kaikki on uutta ja vierasta ja hankalaa. Kaikki on hukassa. Vaatteet ovat vielä matkalaukuissa ja vaatekaapeista saa hirvittävän allergian, joten vaatteet myös pysyvät laukuissa vielä tovin.
Vaatekaapit aiheuttivat tähän asti suurimman paniikin, sillä ensimmäiset pari päivää luulin olevani talolle allerginen. Sitten paikallistin allergian yläkertaan ja yksinkertaisiksi vaihtoehdoiksi rajautuivat vaatekaappien koimyrkkyrasiat tai pesuhuoneen valtaisa homepesä. Onneksi asia selvisi, kun lähdin onkimaan koimyrkkyjä pois kaapeista. En ole tainnut ikinä saada samanlaista aivastelukohtausta mistään. En edes kissoista.
On ikävä Suomeen, mutta ei maahan sinänsä. On ikävä ihmisiä, jotka tekevät Suomesta kodin. Täällä ei ole muita ihmisiä rakastettavana kuin Hannu ja koirat. Sydän on Suomessa – äidin luona; Ullan, Tiinan ja Hennan luona; Harustien kodissa; koirapuistoissa; Sinin ja Kajon luona; töissä raivostuttavien ja ihastuttavien työkavereiden luona; Jannin luona; Noran luona ja ympäri maata muiden rakkaiden luona.
Pahimmalta tuntuu tällä hetkellä ero Ullasta ja Tiinasta. Eroon perheestä olen jo tottunut, mutta ero sydämen perheestä sattuu juuri niin paljon kuin pelkäsinkin. Tiina on jotain sanoinkuvaamatonta. Miten niin nopeasti? Miten niin välittömästi? Miten niin varmasti voi tietää olevansa hyväkystty ja rakastettu juuri tällaisena?
Miten voi tuntea, että minua rakastetaan enemmän siksi että minussa on arpia ja neurooseja ja pelkoja, että ne eivät olekaan vikoja vaan vain kauneuspilkkuja muuten melko huomaamattomissa kasvoissa? En tarkoita, että tunne sinällään olisi jotenkin outo tai mahdoton. Miten minä pystyn olemaan varma muista ihmisistä? Missä on se tyttö, joka oli varma, että rakkaus täytyy ostaa ja ansaita, että kaikki vihaavat kunnes toisin todistetaan?
Tiina on kuin ilmassa leijaileva vuori, todennäköisyyksien ja luonnonlakien poikkeama. Yksi ihmeellisimmistä asioista on se, että ensimmäisen kerran elämässäni saatoin olla täysin rentoutuneena kahden ihmisen kanssa yhtä aikaa ilman että tunnen repeäväni palasiksi, ilman että tunnen olevani epäoikeudenmukainen toiselle tai huomioivani toista enemmän. Löysin sydämelleni kodin ja menetin sen samantien. Mutta menettäminen on väliaikaista, vain etäisyydestä johtuvaa, ja pieni hinta siitä, miten äärettömästi sain.
Huumori on yksi parhaista asioista elämässä. Yhteinen huumori, joka jaetaan nääntymyksen ja ainakin lievän kärsimyksen hetkellä on ainutlaatuista ja upeaa – yksi syy, miksi rakastan Hannua niin paljon. Vaikka monet asiat tuntuvat juuri tällä hetkellä raskailta ja pelkään, että masennus hiipii taas läsnäolevaksi kun jään päiviksi yksin, häivyttää huumori ja nauru pelot ainakin hetkeksi. Nauru lyhentää loputtoman, helteessä taivalletun kauppamatkan siedettäväksi ja mahdolliseksi, se loiventaa ylämäen ja aiheuttaa välitöntä hellyyttä kanssanaurajaa kohtaan.
Luna on löytänyt oman ”little pink sockinsa”. Lunalle se on ”little blue mouse”, jota on ihana vanutella hampaiden ja etutassujen välissä, roikottaa hännästä ja heitellä ilmaan jälleen napattavaksi. Meillä asuu kissa, joka on naamioitunut koiraksi, joka on pukeutunut lampaaksi. Kaksoisvaleasu, tehokasta.
Ilta alkaa pikku hiljaa viilentyä, mikä tarkoittaa, että lämpötila laskee edes hetkeksi alle kolmenkymmenen. Edellisinä öinä ei ole edes laskenut, sillä illalla on noussut kuuma, silmiä kuivattava tuuli, aivan erilainen kuin mitä olen ikinä ennen kokenut. En ole tajunnut, että tuuli ei välttämättä, poikkeuksetta ja aina ole raikastava ja viilentävä asia. Tuuli ei aina olekaan hyvä.
Tänään tarvoimme kauppaan ja takaisin, etsimme Surrea, sekoittajaa, tuuletinta. Kiersimme monta kauppaa. Monta. Emme löytäneet ennen kuin melkein jo luovutimme. Täällä erilaiset asiat ovat erilaisissa kaupoissa kuin Suomessa. Erilaiset asiat sekoittuvat hämmentävästi, eikä mikään löydy. Eikä jäätelöä saa ruokakaupasta yksittäispakattuina. Vain isoissa perhepaketeissa, joista ei ole iloa uupuneelle ostostelijalle.
Hedelmävalikoima on yllättävän suppea ja hedelmät ovat yllättävän kalliita. Täällä kohtaa paljon hyvin yllättäviä asioita. Kuten sen, että kylmähyllystä maitoa löytyy yhtä laatua pari purkkia, kun taas ties miten maustettuja UHT-maitoja löytyy metri kaupalla lämpimästä hyllystä. Maito on hyvää eli tavallista, mutta se suorastaan huokuu laktoosia, joten joko opettelen elämään ilman tuota jumalten (ja lehmien) eliksiiriä tai purputan ja palloilen koko tämän ajan. Siis purputan. Ilman maitoa ei ole elämää.
Surren lisäksi olen ostanut jääpalamuotteja, jotka ovat toinen lahja jumalilta (muttei lehmiltä). Koirat rakastavat jääpaloja. Hannu rakastaa jääpaloja. Mehu rakastaa jääpaloja. Eilen Luna ja Ronja nuolivat kokonaiset jääpalat aivan ekstaasissa. Sen jälkeen ne olivat kauan rauhallisia. Koira jäähtyy kielestä.
Viime yön nukuimme alakerran lattialla. Raahasimme patjat yöllä olohuoneeseen, koska ylhäällä on yksinkertaisesti liian kuuma nukkua. Toissayönä yritin nukkua puolet yöstä sohvalla, mikä ei oikeasti lisännyt unen määrää yhtään. Mutta ehkä vuodatetun hien. Olisi helpompaa kestää päivän tukahduttava kuumuus, jos edes tietäisi, että illalla tulee viileämpää. Luulin, että niin olisi.
Mutta tämä on onneksi poikkeuksellista ja Hannu sanoi suunnattomalla kymmenen päivää pitemällä kokemuksellaan, että näin kuumaa ei ole ennemmin ollut. JA! Minua jäähdyttää henkisesti suunnattoman paljon se, että olohuoneen nurkassa on siirrettävä patteri. Patteri! Täällä siis tarvitaan joskus lämmitystä. <3
Monet ovat sanoneet, että menee aikaa, ennen kuin tajuan, että sama arki täälläkin on. Että menee vähän aikaa ennen kuin tajuaa, että on lomalla. Todellisuudessa odotan tajuavani että oikeasti olen lomalla. Minä olen lomalla. Tämä ei tunnu lomalta. Tämä tuntuu arjelta. Mutta ei vielä sellaiselta tyydyttävältä ja omalta arjelta, joka antaa voimia eteenpäin itsessään vaan kuluttavalta arjelta, sillä kaikki on uutta ja vierasta ja hankalaa. Kaikki on hukassa. Vaatteet ovat vielä matkalaukuissa ja vaatekaapeista saa hirvittävän allergian, joten vaatteet myös pysyvät laukuissa vielä tovin.
Vaatekaapit aiheuttivat tähän asti suurimman paniikin, sillä ensimmäiset pari päivää luulin olevani talolle allerginen. Sitten paikallistin allergian yläkertaan ja yksinkertaisiksi vaihtoehdoiksi rajautuivat vaatekaappien koimyrkkyrasiat tai pesuhuoneen valtaisa homepesä. Onneksi asia selvisi, kun lähdin onkimaan koimyrkkyjä pois kaapeista. En ole tainnut ikinä saada samanlaista aivastelukohtausta mistään. En edes kissoista.
On ikävä Suomeen, mutta ei maahan sinänsä. On ikävä ihmisiä, jotka tekevät Suomesta kodin. Täällä ei ole muita ihmisiä rakastettavana kuin Hannu ja koirat. Sydän on Suomessa – äidin luona; Ullan, Tiinan ja Hennan luona; Harustien kodissa; koirapuistoissa; Sinin ja Kajon luona; töissä raivostuttavien ja ihastuttavien työkavereiden luona; Jannin luona; Noran luona ja ympäri maata muiden rakkaiden luona.
Pahimmalta tuntuu tällä hetkellä ero Ullasta ja Tiinasta. Eroon perheestä olen jo tottunut, mutta ero sydämen perheestä sattuu juuri niin paljon kuin pelkäsinkin. Tiina on jotain sanoinkuvaamatonta. Miten niin nopeasti? Miten niin välittömästi? Miten niin varmasti voi tietää olevansa hyväkystty ja rakastettu juuri tällaisena?
Miten voi tuntea, että minua rakastetaan enemmän siksi että minussa on arpia ja neurooseja ja pelkoja, että ne eivät olekaan vikoja vaan vain kauneuspilkkuja muuten melko huomaamattomissa kasvoissa? En tarkoita, että tunne sinällään olisi jotenkin outo tai mahdoton. Miten minä pystyn olemaan varma muista ihmisistä? Missä on se tyttö, joka oli varma, että rakkaus täytyy ostaa ja ansaita, että kaikki vihaavat kunnes toisin todistetaan?
Tiina on kuin ilmassa leijaileva vuori, todennäköisyyksien ja luonnonlakien poikkeama. Yksi ihmeellisimmistä asioista on se, että ensimmäisen kerran elämässäni saatoin olla täysin rentoutuneena kahden ihmisen kanssa yhtä aikaa ilman että tunnen repeäväni palasiksi, ilman että tunnen olevani epäoikeudenmukainen toiselle tai huomioivani toista enemmän. Löysin sydämelleni kodin ja menetin sen samantien. Mutta menettäminen on väliaikaista, vain etäisyydestä johtuvaa, ja pieni hinta siitä, miten äärettömästi sain.
Huumori on yksi parhaista asioista elämässä. Yhteinen huumori, joka jaetaan nääntymyksen ja ainakin lievän kärsimyksen hetkellä on ainutlaatuista ja upeaa – yksi syy, miksi rakastan Hannua niin paljon. Vaikka monet asiat tuntuvat juuri tällä hetkellä raskailta ja pelkään, että masennus hiipii taas läsnäolevaksi kun jään päiviksi yksin, häivyttää huumori ja nauru pelot ainakin hetkeksi. Nauru lyhentää loputtoman, helteessä taivalletun kauppamatkan siedettäväksi ja mahdolliseksi, se loiventaa ylämäen ja aiheuttaa välitöntä hellyyttä kanssanaurajaa kohtaan.
Luna on löytänyt oman ”little pink sockinsa”. Lunalle se on ”little blue mouse”, jota on ihana vanutella hampaiden ja etutassujen välissä, roikottaa hännästä ja heitellä ilmaan jälleen napattavaksi. Meillä asuu kissa, joka on naamioitunut koiraksi, joka on pukeutunut lampaaksi. Kaksoisvaleasu, tehokasta.
Tilaa:
Kommentit (Atom)