"On meillä uusi vauva jonka nimeä en muista"

Meillä asuu uusi kissa, jolla ei oikein ole vielä nimeä.
Tyyppi muutti meille kolme viikkoa sitten aivan yllättäen keskellä yötä. :D

Olimme sillä tavallisella viimeisellä yökävelyllä palmulle ja takaisin, minä, Hannu ja tytöt. Juuri kun olimme tulossa palmulle, josta siis käännymme takaisin, kuului pieni "miu" jostain. Hetken päästä tajusin, että pieni, valkoinen kissa nenuttelee koiria, kierähtää selälleen ja tassuttaa hellästi toisen kuonoa. Noin vain! Ilman vähäisintäkään aristelua.
Totta kai, itselleni uskollisena, paiskasin hihnat Hannun käteen ja kyykistyin tervehtimään kissaa, joka huristen ja paijaten tassutteli siliteltäväksi. Pehmeä, maailman pehmein turkki! Valkoinen, täysikuun valossa hopeaisina loistavat silmät, toisessa korvassa verinen rupi siinä, missä olisi pitänyt olla korvan pää.
Kuukissa. Sen nimeksi olisi tullut varmasti Luna, jos meillä ei asuisi jo sen nimistä koiraa, ja jos tyyppi ei olisi osoittautunut hyvin selvästi poikakissaksi.
Kissa oli likainen ja surkea ja hirvittävän pieni. Se seurasi meitä kotiin, kipitti koirien rinnalla tai vähän jäljessä ja tuli oitis portista sisään. Annoimme sille vettä ja vähän ruokaa, jonka se hotki suihinsa aivan liian nopeasti. Sen oli nälkä. Aamulla olin varma, että kissaa ei enää olisi. Että kuu olisi vienyt sen mukanaan, että se oli vain maahan laskeutunut kuunsäde. Tai että - todennäköisemmin kai - se olisi jatkanut matkaansa.
Mutta ei! Siellä se makasi laatikossa, johon olen istuttanut eläimille heinää. Nälkäinen se oli taas. Joitan kirppuja ja korva pahemman näköinen kuin olin yöllä tajunnutkaan. Kissat olivat sisällä tietysti levottomia, eivätkä voineet ymmärtää, miksi pihalle ei saanut mennä niin kuin yleensä. Joka kerta, kun pikkuinen kissa näki meidät, se sanoi "purrr" tai vähän närkästyneen kuuloisena "mau", riippuen mielialasta.
Parin päivän päästä, kun tyyppi ei vaikuttanut olevan menossa minnekään, kirppumyrkytin kissan (kuulostipa pahalta :P), jotta muutkin eläimet eivät saisi kirppuja. Muutama päivä lisää, ja kissat pääsivät tutustumaan Pikkukissaan eli Miniin eli Mimikseen. Pelkäsin eniten, että uusi kissa olisi pojille kiukkuinen, mutta se olikin Kissa, joka ärtsyili eniten. Vaan muutamassa minuutissa sähinä oli jäänyt, ja parin tunnin päästä uskalsi jo vähän leikkiä. Rover puolestaan sulatti Mimiksen saman tien. :)
Ehkä viikon päästä löytämisestä Mimis tuli käymään ensimmäisen kerran sisällä. Joitain päiviä siitä öisin alkoi sataa rankasti, eikä meillä ollut enää sydäntä jättää pientä pihalle märkään - Mimis muutti meille. Se oli vielä paljon pihalla, joskus öitäkin, jos se ei halunnut tulla illalla sisälle. Enimmäkseen se kuitenkin viihtyi seurassa, olkapäällä nukkumassa, sylissä, toisen kissan vieressä kerällä.
Punnitsin kissan, se painoi vain kolme ja puoli kiloa.
Yhtenä iltana Mimis köllötteli tyytyväisenä selällään sylissäni ja yhtäkkiä huomasin jotain ihan uutta: kissa oli sterilisoitu! Siihen jäivät puheet siitä, että se oli lähtenyt tyttöjen perään ja lähtisi meiltäkin samasta syystä. Vaikka Mimiksen lempeä luonne ja muitten kissojen helppo hyväksyminen saivat syyn, uusi kysymys heräsi. Miksi Mimis oli lähtenyt vanhasta kodistaan?
Täällä kissojen leikkaaminen on Todella Harvinaista, joten selvästi kissalla oli jossain koti, jossa siitä oli välitetty ja jossa sitä oli hoidettu. Mitä oli tapahtunut, jotta se oli lähtenyt, näköjään lopullisesti? Teimme kuvallisia julisteita, joita levitimme ympäristöön, pikkubaareihin, eläinlääkäriasemille, kaduille. Kukaan ei ole ottanut yhteyttä.
Meillä siis asuu nyt kolme kissa. Kaksi ihan omaa ja yksi, joka on maailmalta lainassa. Ja voi miten ihana kissa se onkaan! En ole ikinä tavannut yhtä hellää, rakastavaa ja suloista otusta. Joka kerta kun Mimis käpertyy syliini nukkumaan tai painan nenäni sen silkkiseen turkkiin, sydämeni särkyy vähän enemmän. Tiedän, että kissa ei voi jäädä meille. Tiedän, että en saa pitää sitä, sillä matkustaminen on jo neljän nykyisen eläimen kanssa kyllin vaikeaa.
Onneksi on ihana Mirka, joka lupasi antaa Mimikselle uuden kodin. <3 Mikä taas tarkoittaa sitä, että Mimis asuu meillä melkein kesään asti ja tulee kanssani Suomeen, kun menen pääsykokeisiin toukokuussa. Luopumisen suru ja särö sydämessä pienenee aina, kun tiedän, miten hyvään kotiin pikkuinen pääsee. En voisi edes kuvitella antavani poikaa paikkaan, jonka en tietäisi olevan paras mahdollinen.
Ehkä Mimis voi olla aina ihan vähän minunkin kissani, uudessakin kodissa. Voihan?