Miksi minä en saa asua Kukkien ja auringon kadulla?
Miksi Suomessa ei nimetä teitä näin?
Eilen kävimme retkellä Anagan vuoristossa ja tänään ihmettelimme myrskytuulen nostattamia aaltoja rannalla auringossa. Tunnen vähän huonoa omaatuntoa siitä, että Suomessa on talvi.
Tai... onhan täälläkin. Me vain asumme Afrikan naapurissa. :)
sunnuntai 22. marraskuuta 2009
keskiviikko 18. marraskuuta 2009
Vähemmän elämää, enemmän elämää
Paljon on tapahtunut. Ja osittain sen paljon takia täällä on taas ollut hiljaisempaa.
Suurin osa paljosta tapahtui perjantaina, mutta moni asia sai alkunsa jo aiemmin.
Torstaina näimme Hannun kanssa instituutilla pitkästä aikaa Kertun, mikä oli ihanaa. On niin kummallista, miten toiset ihmiset vain ilmestyvät elämään ja sitten alkavatkin kulkea samaan suuntaan elämässä. Tai - miten toisten polut vain kerta kaikkiaan sattuvat risteämään ajoittain, vaikka polut kulkisivat muuten melko erillään.
Kerttu jakoi kanssani rakkauden ja hellyyden Mieliä kohtaan, hyvä tuntea ettei ole ainut surullisista koirista sekoava.
Ja mikä tällä hetkellä tärkeinä, Kerttu soitti torstaina Tanquen omistajalle (jonka kanssa yritin ensin kommunikoida itse espanjaksi melko laihoin tuloksin) ja sai sovittua tapaamisen tänne meille perjantaiksi.
Ja perjantaina Tanque sitten tuli vierailemaan täällä meillä, arkana ja onnettomana, häntä märkää maata laahaten, matalampana ja pitempänä kuin osasin etukäteen kuvitella. Aluksi tapaaminen meni oikein hyvin, Saúl on varsin suloinen nuorimies, hellän ja empaattisen oloinen. Ja niin kiintynyt Tanqueen, että minua melkein itketti, kun Saúl ajoi pois.
Kerttu toimi taas korvaamattomana tulkkina, kun meidän kielitaitomme ei riittänyt alkua pitemmälle ja jotenkin hassusti asiat päätyivät siihen pisteeseen, että Tanque jäi saman tien meille.
Saúl oli vaikuttunut siitä, että me suomalaiset emme ole barbaareja vaan ihan hurmaavia koiraihmisiä, jotka kohtelevat eläimiään rakastavasti ja hellästi. Lupasimme pitää yhteyttä ja sovimme, että Saúl tulee vierailemaan täällä meillä sitten kun äiti saapuu. Odotan sitä. :)
Ja niin... nyt meillä asuu sitten yhtäkkiä kolme koiraa. Melske ja meteli lisääntyi Tankin myötä huomattavasti, sillä hän oli kovin kiinnostunut Kissasta aluksi, Ronja otti suojelevan emon roolin ja murisi hampaat irvessä aina kun Tanque lähestyi Kissaa ja Luna päätti muuten vain ärhennellä silkasta stressistä ja tavan vuoksi.
Ja koska minä olin ainut tuki ja turva (ja taidan itse asiassa olla vieläkin) Tankki ei tee mitään tai mene minnekään ilman minua. Enkä minä siis voi mennä minnekään ilman Tankkia.
Toinen nukkuu minun tyynyni alla, ihan kirjaimellisesti, sillä Tanquen mielestä sängyn alla on turvallisin paikka nukkua ja se käpertyy aina tyynyn kohdalle. Jos pudottaa käden sängyn reunan yli, tulee pieni, kostea kuono tervehtimään tassua.
Tanque on hellä, huolehtivainen ja suloinen poika. Se on vasta puolivuotias, nuori ja välillä riehakaskin. Se rakastaa repiä vessapaperirullia silpuksi ja kuljettaa sukkia, mutta varsinaista tuhoa en voi uskoa sen tekevän. Tankki osaa olla rauhallinen ja kärsivällinen, mutta silti innostuu helposti. Se on siis melko lailla täydellinen pieni koirapoika.
Eilen koirat viimein laumautuivat ja tänään on ehdottomasti ollut tähän asti rentoutunein ja vähämurinaisin päivä. Lukuunottamatta sitä hullua rähinää, joka tulee koirien leikkiessä. Naapurit varmaan luulee että täällä veri lentää, kun oikeasti vain kolme koiraa ja kissa riehuvat onnellisina olohuoneessa. <3
En ole aivan varma, miten suuri suru ja itku siitä oikein tuleekaan, kun äiti vie Tanquen Suomeen, sillä salakavalasti pötkökoira on pehmittänyt sydämeni töpötassuillaan, pikimustalla, silkkisellä kuonollaan ja antennikorvillaan.
Ainakin tiedän sitten itkeväni onnesta, kun yksi Siriuksen koirista on saanut hyvän ja onnellisen kodin.
P.S. Unohdin kertoa sen perjantain toisen suuren tapahtuman, joka on myös se surullinen asia. Kävimme Kissan kanssa rokotuksessa ja kuulimme, että Pikkukissa oli päästänyt elämästä irti. Se oli kuulemma piristynyt, maukunut ja leikkinyt ja syönyt, kunnes oli sitten vain yhtäkkiä kuollut.
En silti osaa olla niin surullinen kuin luulin olevani. Saihan se nukkua lämpimässä ja kuivassa, olla sylissä ja rakastettu. Pikkukissa ehti nähdä, että maailmassa on myös hyvää ja hellää ja pörröistä kylmän ja kovan lisäksi, ja se on tärkeintä.
Suurin osa paljosta tapahtui perjantaina, mutta moni asia sai alkunsa jo aiemmin.
Torstaina näimme Hannun kanssa instituutilla pitkästä aikaa Kertun, mikä oli ihanaa. On niin kummallista, miten toiset ihmiset vain ilmestyvät elämään ja sitten alkavatkin kulkea samaan suuntaan elämässä. Tai - miten toisten polut vain kerta kaikkiaan sattuvat risteämään ajoittain, vaikka polut kulkisivat muuten melko erillään.
Kerttu jakoi kanssani rakkauden ja hellyyden Mieliä kohtaan, hyvä tuntea ettei ole ainut surullisista koirista sekoava.
Ja mikä tällä hetkellä tärkeinä, Kerttu soitti torstaina Tanquen omistajalle (jonka kanssa yritin ensin kommunikoida itse espanjaksi melko laihoin tuloksin) ja sai sovittua tapaamisen tänne meille perjantaiksi.
Ja perjantaina Tanque sitten tuli vierailemaan täällä meillä, arkana ja onnettomana, häntä märkää maata laahaten, matalampana ja pitempänä kuin osasin etukäteen kuvitella. Aluksi tapaaminen meni oikein hyvin, Saúl on varsin suloinen nuorimies, hellän ja empaattisen oloinen. Ja niin kiintynyt Tanqueen, että minua melkein itketti, kun Saúl ajoi pois.
Kerttu toimi taas korvaamattomana tulkkina, kun meidän kielitaitomme ei riittänyt alkua pitemmälle ja jotenkin hassusti asiat päätyivät siihen pisteeseen, että Tanque jäi saman tien meille.
Saúl oli vaikuttunut siitä, että me suomalaiset emme ole barbaareja vaan ihan hurmaavia koiraihmisiä, jotka kohtelevat eläimiään rakastavasti ja hellästi. Lupasimme pitää yhteyttä ja sovimme, että Saúl tulee vierailemaan täällä meillä sitten kun äiti saapuu. Odotan sitä. :)
Ja niin... nyt meillä asuu sitten yhtäkkiä kolme koiraa. Melske ja meteli lisääntyi Tankin myötä huomattavasti, sillä hän oli kovin kiinnostunut Kissasta aluksi, Ronja otti suojelevan emon roolin ja murisi hampaat irvessä aina kun Tanque lähestyi Kissaa ja Luna päätti muuten vain ärhennellä silkasta stressistä ja tavan vuoksi.
Ja koska minä olin ainut tuki ja turva (ja taidan itse asiassa olla vieläkin) Tankki ei tee mitään tai mene minnekään ilman minua. Enkä minä siis voi mennä minnekään ilman Tankkia.
Toinen nukkuu minun tyynyni alla, ihan kirjaimellisesti, sillä Tanquen mielestä sängyn alla on turvallisin paikka nukkua ja se käpertyy aina tyynyn kohdalle. Jos pudottaa käden sängyn reunan yli, tulee pieni, kostea kuono tervehtimään tassua.
Tanque on hellä, huolehtivainen ja suloinen poika. Se on vasta puolivuotias, nuori ja välillä riehakaskin. Se rakastaa repiä vessapaperirullia silpuksi ja kuljettaa sukkia, mutta varsinaista tuhoa en voi uskoa sen tekevän. Tankki osaa olla rauhallinen ja kärsivällinen, mutta silti innostuu helposti. Se on siis melko lailla täydellinen pieni koirapoika.
Eilen koirat viimein laumautuivat ja tänään on ehdottomasti ollut tähän asti rentoutunein ja vähämurinaisin päivä. Lukuunottamatta sitä hullua rähinää, joka tulee koirien leikkiessä. Naapurit varmaan luulee että täällä veri lentää, kun oikeasti vain kolme koiraa ja kissa riehuvat onnellisina olohuoneessa. <3
En ole aivan varma, miten suuri suru ja itku siitä oikein tuleekaan, kun äiti vie Tanquen Suomeen, sillä salakavalasti pötkökoira on pehmittänyt sydämeni töpötassuillaan, pikimustalla, silkkisellä kuonollaan ja antennikorvillaan.
Ainakin tiedän sitten itkeväni onnesta, kun yksi Siriuksen koirista on saanut hyvän ja onnellisen kodin.
P.S. Unohdin kertoa sen perjantain toisen suuren tapahtuman, joka on myös se surullinen asia. Kävimme Kissan kanssa rokotuksessa ja kuulimme, että Pikkukissa oli päästänyt elämästä irti. Se oli kuulemma piristynyt, maukunut ja leikkinyt ja syönyt, kunnes oli sitten vain yhtäkkiä kuollut.
En silti osaa olla niin surullinen kuin luulin olevani. Saihan se nukkua lämpimässä ja kuivassa, olla sylissä ja rakastettu. Pikkukissa ehti nähdä, että maailmassa on myös hyvää ja hellää ja pörröistä kylmän ja kovan lisäksi, ja se on tärkeintä.
torstai 12. marraskuuta 2009
Hui ja jei!
Tankki tulee meille aamulla kylään!! Apua!
Sen äiti ei osaa yhtään englantia, joten ollaan täysin españan varassa.
Mutta, ihanaa! :D
Onneksi Hannu lupasi jäädä aamuksi kotiin henkiseksi tueksi.
Ja onneksi meidän kämppä on ihan perussiisti ja aivan pari päivää sitten pesin lattiat ja... ettei mitään hillitöntä paniikkisiivousta tarvi harrastaa. :P
Sen äiti ei osaa yhtään englantia, joten ollaan täysin españan varassa.
Mutta, ihanaa! :D
Onneksi Hannu lupasi jäädä aamuksi kotiin henkiseksi tueksi.
Ja onneksi meidän kämppä on ihan perussiisti ja aivan pari päivää sitten pesin lattiat ja... ettei mitään hillitöntä paniikkisiivousta tarvi harrastaa. :P
keskiviikko 11. marraskuuta 2009
Hahaa!!!
Meidän oma auto asuu vihdoin meidän kanssamme ja pääsin jo hurjastelemaankin sillä!! *maaninen kiilto silmissä*
Täältä tullaan, vuoret, rannat, rotkot ja jyrkänteet!
Vaelluskausi on virallisesti alkanut. <3
Täältä tullaan, vuoret, rannat, rotkot ja jyrkänteet!
Vaelluskausi on virallisesti alkanut. <3
Edistystä ja pilkahduksia
Hahaa, Mielin tämänhetkinen hoitaja lähetti juuri sähköpostia ja hän suhtautuu varsin positiivisesti uteluihini Mielistä. ^____^
Eilen soitin Tankin emännälle (espanjaksi!!) ja lähetin hänelle (mahdollisesti oikeaan sähköpostiosoitteeseen) mailia. Tankki asuu la Lagunassa, eli tällä saarella ja aivan naapurissa!! :D Miten upea uutinen! Omistaja oli hyvin kiinnostunut meidän asumisesta ja perheestä, joten hän vaikuttaa oikeasti vastuuntuntoiselta. :)
Ja Pikkukissan adoptoi eläinklinikan omistaja ja ainakin maanantai-illalla se näytti ehdottomasti henkiinjäävältä otukselta. <3
Hymiöhyökkäys!! *onnellinen*
Menimme maanantaina illalla eläinklinikalle, kuten sovittiin, sain Hannun mukaan, vaikka satoi kaatamalla ja illaksi oli paljon tehtävää. Jouduimme odottamaan tunnin hyvin täydessä ja kosteassa odotushuoneessa, mutta oli se sen arvoista! <3
Ensinnäkin näin ensimmäisen kerran täällä Espanjassa, että ihmiset oikeasti hellittelee ja halittelee koiriaan. Mutta nämä olivatkin enimmäkseen sisäkoiran näköisiä ja pieniä ja söpöjä. Mutta silti! Ehkä kulttuuri on muuttumassa.
Niin, ja sitten lopulta tuli meidän vuoromme, enkä tiennyt yhtään mitä odottaa, oliko Pikkukissa kuollut, lopetettu, hengissä mutta kuolemassa, paranemassa... Millainen lasku siellä odottaisi, mitä kissalle tapahtuisi, mitä minun täytyisi päättää... Olisiko minun valittava sen elämän ja kuoleman välillä, kannattaisiko sitä edes yrittää hoitaa ja miten järjettömästi se tulisi maksamaan... Odottamamme tunti oli hyvin, hyvin pitkä.
Paikalla ei ollut omaa eläinlääkäriämme vaan klinikan omistaja, iso ja vähän pelottava vanhempi mies, jonka kanssa en ollut juurikaan ennemmin asioinut. Tiesin, että hänellä oli kadulta löydetty aikuinen kissa, jolla oli yksi silmä ja joka vietti päivät klinikalla. Ja tiesin, että sen kerran kun hän oli nähnyt meidän Kissamme, hän oli täysin haltioitunut ja vaikuttunut siitä, että se oli myös löydetty kadulta ja pelastettu.
Selitin, että olemme paikalla pikkukissan takia, jonka toin aamulla klinikalle, kerroin, että tiesin sen olevan hassua ja että tiesin, että Pikkukissa oli hyvin huonossa kunnossa. Taisin puhua hermostuneena aika paljon. :D
Klinikan omistaja katosi takahuoneeseen, mitään sanomatta, enkä taaskaan tiennyt, mitä odottaa. Kylmä sisälläni kasvoi vielä kylmemmäksi, peloksi, levottomuus haluksi paeta. En tiennyt, haluaisinko kohdata sen, mitä oli tulossa.
Omistaja palasi pikkuruinen kissa kädellään, rintaa vasten painettuna. Hän tarjosi kättään - ja Pikkukissaa - minua kohti ja sanoi, että kissa on hyvin kylmä. Hän kertoi, että Pikkukissa on hyvin sairas, sillä on anemia ja luultavasti muita sairauksia ja tosiaan... sillä ei ole toista silmää. Kissan tassussa oli tippakanyyli ja siltä oli otettu verinäyte.
Olin neuvoton. En tiennyt, mitä hän tarkoitti kaikella tällä. Sanoin, etten uskonut, että Pikkukissa jäisi henkiin, sanoin, etten tiennyt, olisiko parasta vain päästää se pois. Omistaja painoi Pikkukissaa rintaansa vasten. Ja sanoi: "Mi amigo." En vieläkään ymmärtänyt täysin.
Mutta sitten... olihan hän pelastanut jo yhden katukissan ilman toista silmää. Katsoin omistajaa epäuskoisena, katsoin kissaa, joka nukkui miehen kädellä, katsoin Hannua.
Ymmärsin, että Pikkukissa sai jäädä klinikalle. Että tuo iso, pelottava mies oli adoptoinut sen ja tarjosi sille kaiken hoidon, mitä klinikalta löytyy. Sanoin, että nyt hänellä on kaksi yksisilmäistä kissaa ja omistajaa nauratti.
Kerroin tulevani Kissan kanssa perjantaina rokotukseen, joten saisin silloin kuulla Pikkukissan kuulumisia. Omistaja hymyili meille kissa sylissään ja kävelimme takaisin sateeseen. Ei satanut enää niin paljoa, emme avanneet sateenvarjoa, nauroimme ääneen.
En aiemmin tiennyt, mitä olisin odottanut, mutta tätä mahdollisuutta en ollut nähnyt ennalta. <3
Eilen soitin Tankin emännälle (espanjaksi!!) ja lähetin hänelle (mahdollisesti oikeaan sähköpostiosoitteeseen) mailia. Tankki asuu la Lagunassa, eli tällä saarella ja aivan naapurissa!! :D Miten upea uutinen! Omistaja oli hyvin kiinnostunut meidän asumisesta ja perheestä, joten hän vaikuttaa oikeasti vastuuntuntoiselta. :)
Ja Pikkukissan adoptoi eläinklinikan omistaja ja ainakin maanantai-illalla se näytti ehdottomasti henkiinjäävältä otukselta. <3
Hymiöhyökkäys!! *onnellinen*
Menimme maanantaina illalla eläinklinikalle, kuten sovittiin, sain Hannun mukaan, vaikka satoi kaatamalla ja illaksi oli paljon tehtävää. Jouduimme odottamaan tunnin hyvin täydessä ja kosteassa odotushuoneessa, mutta oli se sen arvoista! <3
Ensinnäkin näin ensimmäisen kerran täällä Espanjassa, että ihmiset oikeasti hellittelee ja halittelee koiriaan. Mutta nämä olivatkin enimmäkseen sisäkoiran näköisiä ja pieniä ja söpöjä. Mutta silti! Ehkä kulttuuri on muuttumassa.
Niin, ja sitten lopulta tuli meidän vuoromme, enkä tiennyt yhtään mitä odottaa, oliko Pikkukissa kuollut, lopetettu, hengissä mutta kuolemassa, paranemassa... Millainen lasku siellä odottaisi, mitä kissalle tapahtuisi, mitä minun täytyisi päättää... Olisiko minun valittava sen elämän ja kuoleman välillä, kannattaisiko sitä edes yrittää hoitaa ja miten järjettömästi se tulisi maksamaan... Odottamamme tunti oli hyvin, hyvin pitkä.
Paikalla ei ollut omaa eläinlääkäriämme vaan klinikan omistaja, iso ja vähän pelottava vanhempi mies, jonka kanssa en ollut juurikaan ennemmin asioinut. Tiesin, että hänellä oli kadulta löydetty aikuinen kissa, jolla oli yksi silmä ja joka vietti päivät klinikalla. Ja tiesin, että sen kerran kun hän oli nähnyt meidän Kissamme, hän oli täysin haltioitunut ja vaikuttunut siitä, että se oli myös löydetty kadulta ja pelastettu.
Selitin, että olemme paikalla pikkukissan takia, jonka toin aamulla klinikalle, kerroin, että tiesin sen olevan hassua ja että tiesin, että Pikkukissa oli hyvin huonossa kunnossa. Taisin puhua hermostuneena aika paljon. :D
Klinikan omistaja katosi takahuoneeseen, mitään sanomatta, enkä taaskaan tiennyt, mitä odottaa. Kylmä sisälläni kasvoi vielä kylmemmäksi, peloksi, levottomuus haluksi paeta. En tiennyt, haluaisinko kohdata sen, mitä oli tulossa.
Omistaja palasi pikkuruinen kissa kädellään, rintaa vasten painettuna. Hän tarjosi kättään - ja Pikkukissaa - minua kohti ja sanoi, että kissa on hyvin kylmä. Hän kertoi, että Pikkukissa on hyvin sairas, sillä on anemia ja luultavasti muita sairauksia ja tosiaan... sillä ei ole toista silmää. Kissan tassussa oli tippakanyyli ja siltä oli otettu verinäyte.
Olin neuvoton. En tiennyt, mitä hän tarkoitti kaikella tällä. Sanoin, etten uskonut, että Pikkukissa jäisi henkiin, sanoin, etten tiennyt, olisiko parasta vain päästää se pois. Omistaja painoi Pikkukissaa rintaansa vasten. Ja sanoi: "Mi amigo." En vieläkään ymmärtänyt täysin.
Mutta sitten... olihan hän pelastanut jo yhden katukissan ilman toista silmää. Katsoin omistajaa epäuskoisena, katsoin kissaa, joka nukkui miehen kädellä, katsoin Hannua.
Ymmärsin, että Pikkukissa sai jäädä klinikalle. Että tuo iso, pelottava mies oli adoptoinut sen ja tarjosi sille kaiken hoidon, mitä klinikalta löytyy. Sanoin, että nyt hänellä on kaksi yksisilmäistä kissaa ja omistajaa nauratti.
Kerroin tulevani Kissan kanssa perjantaina rokotukseen, joten saisin silloin kuulla Pikkukissan kuulumisia. Omistaja hymyili meille kissa sylissään ja kävelimme takaisin sateeseen. Ei satanut enää niin paljoa, emme avanneet sateenvarjoa, nauroimme ääneen.
En aiemmin tiennyt, mitä olisin odottanut, mutta tätä mahdollisuutta en ollut nähnyt ennalta. <3
maanantai 9. marraskuuta 2009
Tarina kissanpennusta
Tänään löysin puolikuolleen kissanpennun keskeltä tietä.
Sillä ei ollut toista silmää, sen silmäkuoppaan meni kärpäsiä ja se oli täynnä punkkeja ja kirppuja.
Ensin luulin, että se oli kuollut (mikä olisi ollut paljon parempi vaihtoehto), mutta sitten näin että se hengitti.
Vein koirat kotiin, otin pienen pyyhkeen ja muovipussin ja juoksin koko matkan takaisin kissan luo sateessa.
Nostin kissan pyyhkeelle, se oli niin heikko, ettei jaksanut kannatella päätään. Mutta se sanoi mau niin sydäntäsärkevän pelokkaasti, etten voinut hetkeen hengittää.
Pennun emo oli tien laidalla ja katseli tilannetta, on ehkä pakko mennä raivaamaan sinne iltapäivästä ja yrittää löytää loput pennut jos niitä on. Jos ne on vielä hengissä.
Ujutin pyyhkeen kissoineen hellästi muovipussiin (en pidä kirpuista itsessäni) ja painoin sen rintaani vasten. Tunsin, että pentu oli lämmin. Se ei liikkunut kertaakaan koko matkan aikana.
En tiennyt, mihin olin menossa, kotiin vai eläinlääkäriin, joka on aivan löytöpaikan vieressä. En tiennyt, kunnes minua vastaan tuli vanha mies päiväkävelyllä. Hän kysyi, mitä pussissa oli ja vastasin, että kissanpentu.
Sain sanottua, että se oli kuollut (en todellakaan tiedä, mikä on kuolemaisillaan espanjaksi). Mies yritti saada minut jättämään sen tien sivuun, metsän siimekseen ja sanoi, että siinä on rauhallinen ja hyvä paikka.
Mutta minä olin sinnikäs ja sain sanottua, että vien kissan eläinlääkäriin. Siinä siis tuli päätös.
Setä otti minua kädestä!! ja lähti kanssani kävelemään samaan suuntaan kuin mistä oli tullutkin ja sanoi, että olen kiltti ja hellä tyttö. Hänellä oli niin lämpimät kädet! Lämpimät ja pehmeät. Hän yritti tarjota minulle sateenvarjoaan, mutta kieltäydyin.
Hän odotti koko ajan kanssani eläinlääkärissä (siellä oli tavaton ruuhka ja pääsin koko jonon ohi!) ja erosimme vasta ulkona, kun kissa oli otettu sisään lääkäriin.
Kissa siis jäi lääkäriin ja minä lähdin kotiin. Eläinlääkärimme käski olla murehtimatta ja tulemaan iltapäivästä takaisin, kun klinikka aukeaa taas siestan jälkeen. Sanoin, etten usko kissan selviävän ja tiedän, että oli hassua kantaa se tänne, mutta etten vain voinut jättää sitä. Pyysin lääkäriämme lopettamaan sen ja lupasin tietysti maksaa, mutta lääkärimme sanoi, että puhutaan sitten iltapäivästä. Hän siis osaa ihailtavasti englantia, paremmin kuin kukaan muu täällä.
Osa ihmisistä odotushuoneessa katsoi minua hassusti, he ovat tottuneet kuolleisiin kissoihin kaduilla. Mutta minä en ole. Moni kuitenkin kyseli kissasta ja osoitti selvästi myötätuntoa, vaikka keskustelumme oli tietysti varsin rajoitettua.
Niin. Nyt vasta muistin.
Silloin kun löysin kissa, kun olimme siis tulossa tyttöjen kanssa kävelyltä, ohitseni käveli pariskunta juuri, kun olin tajunnut kissan vielä hengittävän.
He kehuivat tyttöjä ja sanoivat, että ne ovat kauniita.
He eivät kiinnittäneet kissaan mitään huomiota, ennen kuin mainitsin siitä heille. Ainut vastaus mitä sain oli, että se on normaalia. He jatkoivat matkaa.
En ymmärrä.
Matkalla näimme myös pienen, kuolleen rotan. Olin surullinen.
Viime viikolla näimme jäniksen, joka oli ilmeisesti jäänyt auton alle ja oli suunnilleen samassa tilassa kuin kissanpentu tänään. Itkin.
Kun ajoin autoa ja pikulintu törmäsi siihen, ajoin auton tiensivuun, varmistin, että lintu oli kuollut ja hautasin sen metsään.
En ymmärrä.
En ikinä voisi sanoa, että on normaalia, että eläimet kärsivät keskellä puistotietä ja vain kävellä ohi. En vain pysty.
Mutta ehkä tämä on syy siihen, miksi minä olen menossa siivoamaan löytöeläinten häkkejä ja he eivät.
sunnuntai 8. marraskuuta 2009
¡Adoptoi onneton koira!
Jokainen tietää, että Espanja ei ole ystävällinen maa koirille - sen löytökoiratarhat ovat täynnä, kodin omistavat koirat saattavat olla käytännöllisesti katsoen heitteillä, koira ei ole perheen jäsen niin kuin usein Suomessa. Täällä koira rinnastuu minusta vuohiin ja kanoihin, jotka ovat ulkona päinsä ja pärjäävät miten parhaiten pystyvät. Usein pärjäävät siis melko huonosti. Tosin tuntuu, että koirista pidetään vielä huonompaa huolta, sillä ne eivät tuota näennäisesti mitään.
Keksimme sen äidin kanssa yhtä aikaa, samana iltana - jos kerran halutaan antaa koiralle toinen mahdollisuus, eikä kerran ole varsinaista hinkua saada pentua, koiran voi tuoda myös täältä Suomeen samalla kun tänne kerran tulee.
Suomesta on kyllä katseltu koiria, ja kyseltykin, mutta joko ne ovat isoja, ongelmallisia tai aivan toisella puolella Suomea.
Viimein löysin Siriuksen sivut, joilta löytyikin kokonainen laumallinen suloisia koiria, jotka tarvitsisivat kodin.
Eniten meitä äidin kanssa (tai ehkä ensin minua ja sitten aivopesun jälkeen äitiä) kosketti Miel (eli Melli :), joka löytyy uusien koirien (nuestros perros) kohdalta ensimmäisenä.
Melli painaa kolme kiloa, se ei näytä siltä, että sen pitäisi, eikö?
Se ei halua elää koiratarhalla. Se ei jaksa enää yrittää eteenpäin. Se tarvitsee jonkun, joka pitää tassusta ja on tukena ja ruokkii sen sydäntä, joka on menettänyt kaiken uskonsa ihmisiin.
Se tarvitsee aikaa ja syliä ja rakkautta niin paljon kuin koira vain voi saada.
Ja sattumalta minulla on niitä kaikkia enemmän kuin hyvin, hyvin monella muulla.
Minä haluan pelastaa Mellin.
En ole vielä varma, mikä koiran kohtalo lopulta on - haluaako se yrittää enää uudessa kodissakaan? Onko se sairas? Millainen se on ihmisten parissa? Osaako se enää olla iloinen? En tiedä.
Jos Melli oppii, se muuttaa äidin kanssa joululahjana koko perheelle Suomeen kahden noin suunnilleen eläkeläisen hemmoteltavaksi ja syliteltäväksi. En voi kuvitella parempaa kotia.
Jos Melli ei sopeudu... niin. En vielä tiedä. Meillä se saa olla niin kauan kuin sen tarvitsee parantua, jos se vain tulee meidän lauman kanssa toimeen. Ja terveempänä ja toiveikkaampana koirana se saa varmasti helpommin kodin.
Mutta jos Melli ei tahdo... jos se ei vain tahdo... olen varma, että sen on silti parempi päästää irti ja jatkaa matkaa jonkun sylissä ja rakkauden piirissä kuin yksin koiratarhalla.
Muutkin koirat ovat toki aivan hurmaavia ja ihastuttavia.
Erityisesti huomiomme kiinnittivät Ruuti (Rudy), Tankki (Tanque :P ), Siwa (Xiwa) ja Salli.
Etenkin Salli on käsittämättömän kaunis ja upean oloinen koira. Tankki taas on mielettömän hassun ja huumorintajuisen näköinen otus, sen elämänilo ei ainakaan ole hukassa!
Minun ei varmastikaan tarvitse sanoa, että tahtoisin ottaa tänne lauman jatkeeksi kaikki nuo pienet koiraeläimet. Puhumattakaan noista kissoista!
Jotka siis löytyvät kohdasta Nuestros gatos. Voi herranen aika kuinka kauniita! Erityisesti Ra on jotain uskomatonta, katsokaa sen silmiä! Se on vertaamattoman kaunis.
Kuinkahan paljon enemmän allergeeneja erittyy kahdesta kuin yhdestä kissasta...
No niin, joka tapauksessa. Vaikka yksikään noista eläimistä ei saisi meidän perheestämme uutta kotia, vaikka päätyisimme pelastamaan rotan Pietarin viemäreistä (niitä on siellä varmasti miljoonia hätää kärsimässä!!), Sirius on saamassa tämän etsinnän tuloksena uuden vapaaehtoistyöntekijän.
Olen jo pitempään tahtonut mennä auttamaan johonkin löytöeläinkotiin ja kysellyt alustavasti, missä sellaisia olisi (kiitos Kerttu <3), mutta nyt asiat näyttävät taas järjestyneen kuin itsestään ja vastaus on ilmestynyt elämääni. :)
Keksimme sen äidin kanssa yhtä aikaa, samana iltana - jos kerran halutaan antaa koiralle toinen mahdollisuus, eikä kerran ole varsinaista hinkua saada pentua, koiran voi tuoda myös täältä Suomeen samalla kun tänne kerran tulee.
Suomesta on kyllä katseltu koiria, ja kyseltykin, mutta joko ne ovat isoja, ongelmallisia tai aivan toisella puolella Suomea.
Viimein löysin Siriuksen sivut, joilta löytyikin kokonainen laumallinen suloisia koiria, jotka tarvitsisivat kodin.
Eniten meitä äidin kanssa (tai ehkä ensin minua ja sitten aivopesun jälkeen äitiä) kosketti Miel (eli Melli :), joka löytyy uusien koirien (nuestros perros) kohdalta ensimmäisenä.
Melli painaa kolme kiloa, se ei näytä siltä, että sen pitäisi, eikö?
Se ei halua elää koiratarhalla. Se ei jaksa enää yrittää eteenpäin. Se tarvitsee jonkun, joka pitää tassusta ja on tukena ja ruokkii sen sydäntä, joka on menettänyt kaiken uskonsa ihmisiin.
Se tarvitsee aikaa ja syliä ja rakkautta niin paljon kuin koira vain voi saada.
Ja sattumalta minulla on niitä kaikkia enemmän kuin hyvin, hyvin monella muulla.
Minä haluan pelastaa Mellin.
En ole vielä varma, mikä koiran kohtalo lopulta on - haluaako se yrittää enää uudessa kodissakaan? Onko se sairas? Millainen se on ihmisten parissa? Osaako se enää olla iloinen? En tiedä.
Jos Melli oppii, se muuttaa äidin kanssa joululahjana koko perheelle Suomeen kahden noin suunnilleen eläkeläisen hemmoteltavaksi ja syliteltäväksi. En voi kuvitella parempaa kotia.
Jos Melli ei sopeudu... niin. En vielä tiedä. Meillä se saa olla niin kauan kuin sen tarvitsee parantua, jos se vain tulee meidän lauman kanssa toimeen. Ja terveempänä ja toiveikkaampana koirana se saa varmasti helpommin kodin.
Mutta jos Melli ei tahdo... jos se ei vain tahdo... olen varma, että sen on silti parempi päästää irti ja jatkaa matkaa jonkun sylissä ja rakkauden piirissä kuin yksin koiratarhalla.
Muutkin koirat ovat toki aivan hurmaavia ja ihastuttavia.
Erityisesti huomiomme kiinnittivät Ruuti (Rudy), Tankki (Tanque :P ), Siwa (Xiwa) ja Salli.
Etenkin Salli on käsittämättömän kaunis ja upean oloinen koira. Tankki taas on mielettömän hassun ja huumorintajuisen näköinen otus, sen elämänilo ei ainakaan ole hukassa!
Minun ei varmastikaan tarvitse sanoa, että tahtoisin ottaa tänne lauman jatkeeksi kaikki nuo pienet koiraeläimet. Puhumattakaan noista kissoista!
Jotka siis löytyvät kohdasta Nuestros gatos. Voi herranen aika kuinka kauniita! Erityisesti Ra on jotain uskomatonta, katsokaa sen silmiä! Se on vertaamattoman kaunis.
Kuinkahan paljon enemmän allergeeneja erittyy kahdesta kuin yhdestä kissasta...
No niin, joka tapauksessa. Vaikka yksikään noista eläimistä ei saisi meidän perheestämme uutta kotia, vaikka päätyisimme pelastamaan rotan Pietarin viemäreistä (niitä on siellä varmasti miljoonia hätää kärsimässä!!), Sirius on saamassa tämän etsinnän tuloksena uuden vapaaehtoistyöntekijän.
Olen jo pitempään tahtonut mennä auttamaan johonkin löytöeläinkotiin ja kysellyt alustavasti, missä sellaisia olisi (kiitos Kerttu <3), mutta nyt asiat näyttävät taas järjestyneen kuin itsestään ja vastaus on ilmestynyt elämääni. :)
perjantai 6. marraskuuta 2009
Argh!
Miksi ei voi nukkua?
Tai juu, tiedän oikein montakin syytä, miksi juuri nyt ei voi - nenä on tukossa, niveliä särkee, yskittää, pää räjähtää ja olo on yleisen kurja. Mutta miksi ihan yleisesti ottaen ei voi nukkua?
Tänä yönä edes eläinsohva ei tuonut rauhaa, kun eläimet oli ihan hyperaktiivisia. Ne on omaksuneet Kissan (ja minun) yöelämäntavan ihan selvästi. Ronja saalisti ikkunalla kaikkea mikä liikkui, Luna rapsutti ja rapsutti ja puri tassua ja kiehnäsi edestakaisin, vaikka se olikin rauhallisin eläin. Kissa halusi saalistaa! Leikkiä! Purra! Ja varsinkin raapia!
Mistä tulikin mieleeni, että voi kärsämö! Mistä nämä ihmiset oikein ostavat lemmikkitarvikkeensa? Eikö kukaan koskaan trimmaa koiraansa? Minä tarvitsisin aivan ehdottomasti trimmauspöydän, Osterin terät vetelee viimeisiään eikä kissojen raapimapuita ole näkynyt missään.
Raapimapuu sinällään ei ole ongelma, sillä palan halusta näpertää sen itse. Pää on jo pullollaan suunnitelmia ja olisin tehnytkin jo jonkin alustavan version heti alkuunsa mutta! Ei ole sellaista sopivaa, karheaa juuttinarua missään. Tiedättehän? Sitä sellaista ruskeaa, vähän karvaista?
Miksi ei ole? Sehän nyt on sellaista peruskauranarua, jota myydään kaikissa Tiimareissa ja rautakaupoissa ja marketeissa. Niin ei. Ei ole. Olen ihan käynyt kyselemässä ja selittänyt ja näyttänyt, et kato, tällästä, mutta paksumpaa. Ei. Ei ole.
Nyt alkaa olla viimeiset hetket, kun huonekalut on edes jossain kuosissa, sillä juurikin tämän yön Kissa olisi halunnut kynsiä sohvankulmaa sellaisella raivolla, etten olisi uskonut.
Kutiaako sen kynsiä siinä missä maitohampaitakin? Mistä se hillitön raapimisvimma tulee? Onneksi on sentään kynsisakset, joilla voi nipsiä terävimmät kärjet välillä pois.
Nidon vielä hiekkapaperia noihin sohviin joku päivä. :D
Mutta nyt - yskänpoistomausteteetä ja hunajaa ja lisää peittoja.
Ja villasukat!
Äitiä naurattaa, kun pidän täälläkin villasukkia.
Muttakun... *selittelee poistuessaan keittiön suuntaan*
Tai juu, tiedän oikein montakin syytä, miksi juuri nyt ei voi - nenä on tukossa, niveliä särkee, yskittää, pää räjähtää ja olo on yleisen kurja. Mutta miksi ihan yleisesti ottaen ei voi nukkua?
Tänä yönä edes eläinsohva ei tuonut rauhaa, kun eläimet oli ihan hyperaktiivisia. Ne on omaksuneet Kissan (ja minun) yöelämäntavan ihan selvästi. Ronja saalisti ikkunalla kaikkea mikä liikkui, Luna rapsutti ja rapsutti ja puri tassua ja kiehnäsi edestakaisin, vaikka se olikin rauhallisin eläin. Kissa halusi saalistaa! Leikkiä! Purra! Ja varsinkin raapia!
Mistä tulikin mieleeni, että voi kärsämö! Mistä nämä ihmiset oikein ostavat lemmikkitarvikkeensa? Eikö kukaan koskaan trimmaa koiraansa? Minä tarvitsisin aivan ehdottomasti trimmauspöydän, Osterin terät vetelee viimeisiään eikä kissojen raapimapuita ole näkynyt missään.
Raapimapuu sinällään ei ole ongelma, sillä palan halusta näpertää sen itse. Pää on jo pullollaan suunnitelmia ja olisin tehnytkin jo jonkin alustavan version heti alkuunsa mutta! Ei ole sellaista sopivaa, karheaa juuttinarua missään. Tiedättehän? Sitä sellaista ruskeaa, vähän karvaista?
Miksi ei ole? Sehän nyt on sellaista peruskauranarua, jota myydään kaikissa Tiimareissa ja rautakaupoissa ja marketeissa. Niin ei. Ei ole. Olen ihan käynyt kyselemässä ja selittänyt ja näyttänyt, et kato, tällästä, mutta paksumpaa. Ei. Ei ole.
Nyt alkaa olla viimeiset hetket, kun huonekalut on edes jossain kuosissa, sillä juurikin tämän yön Kissa olisi halunnut kynsiä sohvankulmaa sellaisella raivolla, etten olisi uskonut.
Kutiaako sen kynsiä siinä missä maitohampaitakin? Mistä se hillitön raapimisvimma tulee? Onneksi on sentään kynsisakset, joilla voi nipsiä terävimmät kärjet välillä pois.
Nidon vielä hiekkapaperia noihin sohviin joku päivä. :D
Mutta nyt - yskänpoistomausteteetä ja hunajaa ja lisää peittoja.
Ja villasukat!
Äitiä naurattaa, kun pidän täälläkin villasukkia.
Muttakun... *selittelee poistuessaan keittiön suuntaan*
keskiviikko 4. marraskuuta 2009
Arkistoon
Laitan tämän runon tänne talteen, ettei se vain katoa netin syövereihin.
Kirjoitettu Ulrika- ja Tiina-kissoille 9.8. <3
Kauneimpina minä kannan niitä hetkiä
jolloin kolme kissaa
valtaa taloni ja huoneeni
raapii huonekalut ja mellastaa keittiössä
on kuin kotonaan
tässä maailmassa.
Kirjoitettu Ulrika- ja Tiina-kissoille 9.8. <3
Kauneimpina minä kannan niitä hetkiä
jolloin kolme kissaa
valtaa taloni ja huoneeni
raapii huonekalut ja mellastaa keittiössä
on kuin kotonaan
tässä maailmassa.
Kamalinta on, kun...
...ei voi tehdä jollekin asialle mitään, vaikka haluaisi.
...on liian kaukana kaikesta tärkeästä.
...liian moni rakas ihminen on liian kaukana.
...tuntuu, että oikea elämä on jossain muualla ja kuluu, vaikka en ole paikalla.
...tuntee itsensä hyödyttömäksi.
...tuntuu, että ei ole ansainnut onneaan.
...tuntuu, että ei saisi olla onnellinen, koska muut eivät ole.
...on koko ajan ikävä.
...ei riitä, että rakastaa.
Rakkauden pitäisi olla sellainen voima, että kun sitä on tarpeeksi, se parantaa kaiken.
Niin kauan kuin niin ei ole, se tuottaa vain kipua.
...on liian kaukana kaikesta tärkeästä.
...liian moni rakas ihminen on liian kaukana.
...tuntuu, että oikea elämä on jossain muualla ja kuluu, vaikka en ole paikalla.
...tuntee itsensä hyödyttömäksi.
...tuntuu, että ei ole ansainnut onneaan.
...tuntuu, että ei saisi olla onnellinen, koska muut eivät ole.
...on koko ajan ikävä.
...ei riitä, että rakastaa.
Rakkauden pitäisi olla sellainen voima, että kun sitä on tarpeeksi, se parantaa kaiken.
Niin kauan kuin niin ei ole, se tuottaa vain kipua.
maanantai 2. marraskuuta 2009
Purrr...
Äiti tulee!!! <3
Mulla on jo pää täynnä suunnitelmia ja vaellusreittejä ja...
Ja äiti näkee Kissan!! Ja tytöt! Ja...
Hihii. *pyörii onnellisena*
Mulla on jo pää täynnä suunnitelmia ja vaellusreittejä ja...
Ja äiti näkee Kissan!! Ja tytöt! Ja...
Hihii. *pyörii onnellisena*
sunnuntai 1. marraskuuta 2009
Onnentyttö
Jos vastaat kyllä kymmeneen tai useampaan alla olevaan väitteeseen, hymyile, sillä elämäsi tulee olemaan täynnä ystäviä eikä se ole koskaan tylsää!
[X] Koira(t) nukkuu sängyssäni (päikkäreitä)
[ ] Laitan sänkyyn ylimääräisen peiton/tyynyn koiraa varten
[ ] Oma patjani on valmis kaatopaikalle, mutta koira saa uuden patjan tämän tästä
[X] Käperryn sängyssä lähemmäs koiraa kuin kumppania
[ ] Kun kumppani sanoo: joko koira tai minä, minulla ei ole mitään vaikeuksia tuoda hänelle matkalaukkua pakattavaksi
[X] Sanon myös lapsille/kavereille: istu, paikka, hyvä poika/tyttö
[X] Kotiin tullessani tervehdin ensin koiran ja vasta sitten muut perheenjäsenet
[ ] Matkoilta soittaessani kysyn aina ensimmäiseksi koiran vointia
[X] Minulla on koiran valokuva mukanani
[X] Laitan koiran nimen lähettämiini kortteihin
[X] Peitän sohvat ja tuolit kankaalla, joissa koiran karvat ei näy
[ ] Ystäväni tietävät mikä on koiran tuoli, jolle ei saa istua
[X] Taskussani on aina maksanmakuisia makupaloja tai muita naksuja
[ ] Omasta takistani on puuttunut nappi jo kuukausia, mutta joka ilta olen ommellut koiralle tilkkutäkkiä
[ ] Koiran shampoo maksaa 20 euroa pullo, omani on halvinta mitä marketista löytyy
[ ] Minulla on koira-aiheinen t-paita, avaimenperä, ovimagneetti, pyyhe, pussilakana...
[X] En voi koskaan jäädä kaverin kanssa kaljalle, kun on kiire kotiin koiran luo. :D
[ ] Koirista on seinillä komeita kuvia ja näyttelypokaaleille on varattu oma lasivitriini mutta perheenjäsenten kuvat ovat laatikon pohjalla
[ ] Viihdyn juhlissa vain jos siellä on joku, joka keskustelee kanssani koirista.
[X] En ehdi syödä aamiaista kun pitää viedä koira ulos
[ ] Lapioin lumeen koiralle kulkureittejä
[X] Kutsun itseäni äidiksi/isäksi, vaikka minulla ei ole lapsia
[X] Olen itse käynyt lääkärintarkastuksessa vuosia sitten, mutta koiraa käytän säänöllisesti tarkastuksessa
[X] Valitsen sellaisen auton, jossa voi kuljettaa koiraa ja sen tavaroita
[X] Autoni sivuikkunasta ei näy läpi lukuisien kuononjälkien takia
[ ] Kukaan ei halua tulla autoni kyytiin, koska vaatteet olisivat koiran karvoissa sen jälkeen
[X] En epäröi hetkeäkään kammata hiuksiani koiran kammalla
[X] Keskustelen sujuvasti koirankakasta koiranomistajatuttujeni kanssa vaikka ruokapöydässä
[X] Uskallan sanoa sanan "narttu" punastumatta
[ ] Nälkäinen perhe nostaa kattilankantta ja kysyy, onko tämä koiralle vai meille
[X] Olen ainoa idiootti, joka kävelee kaatosateessa koiran kanssa, vaikkei sillä ole hätä
[X] Herään välittömästi koiran vinkunaan, mutta en puhelimen tai palohälyttimen ääneen
[X] Olen yöllä hereillä, kun jalkani kramppaa, mutta en liikahdakkaan, ettei koira herää
[X] Jätän aina vähän ruokaa omalle lautaselleni että koirakin saa herkutella
[X] Ihmiset kauhistuvat kun näkevät minun haukkaavan samaa leipää tai jäätelöä vuorotellen koiran kanssa
22 kyllää. ^________^
Soveltuu suurelta osin myös Kissaan. <3
[X] Koira(t) nukkuu sängyssäni (päikkäreitä)
[ ] Laitan sänkyyn ylimääräisen peiton/tyynyn koiraa varten
[ ] Oma patjani on valmis kaatopaikalle, mutta koira saa uuden patjan tämän tästä
[X] Käperryn sängyssä lähemmäs koiraa kuin kumppania
[ ] Kun kumppani sanoo: joko koira tai minä, minulla ei ole mitään vaikeuksia tuoda hänelle matkalaukkua pakattavaksi
[X] Sanon myös lapsille/kavereille: istu, paikka, hyvä poika/tyttö
[X] Kotiin tullessani tervehdin ensin koiran ja vasta sitten muut perheenjäsenet
[ ] Matkoilta soittaessani kysyn aina ensimmäiseksi koiran vointia
[X] Minulla on koiran valokuva mukanani
[X] Laitan koiran nimen lähettämiini kortteihin
[X] Peitän sohvat ja tuolit kankaalla, joissa koiran karvat ei näy
[ ] Ystäväni tietävät mikä on koiran tuoli, jolle ei saa istua
[X] Taskussani on aina maksanmakuisia makupaloja tai muita naksuja
[ ] Omasta takistani on puuttunut nappi jo kuukausia, mutta joka ilta olen ommellut koiralle tilkkutäkkiä
[ ] Koiran shampoo maksaa 20 euroa pullo, omani on halvinta mitä marketista löytyy
[ ] Minulla on koira-aiheinen t-paita, avaimenperä, ovimagneetti, pyyhe, pussilakana...
[X] En voi koskaan jäädä kaverin kanssa kaljalle, kun on kiire kotiin koiran luo. :D
[ ] Koirista on seinillä komeita kuvia ja näyttelypokaaleille on varattu oma lasivitriini mutta perheenjäsenten kuvat ovat laatikon pohjalla
[ ] Viihdyn juhlissa vain jos siellä on joku, joka keskustelee kanssani koirista.
[X] En ehdi syödä aamiaista kun pitää viedä koira ulos
[ ] Lapioin lumeen koiralle kulkureittejä
[X] Kutsun itseäni äidiksi/isäksi, vaikka minulla ei ole lapsia
[X] Olen itse käynyt lääkärintarkastuksessa vuosia sitten, mutta koiraa käytän säänöllisesti tarkastuksessa
[X] Valitsen sellaisen auton, jossa voi kuljettaa koiraa ja sen tavaroita
[X] Autoni sivuikkunasta ei näy läpi lukuisien kuononjälkien takia
[ ] Kukaan ei halua tulla autoni kyytiin, koska vaatteet olisivat koiran karvoissa sen jälkeen
[X] En epäröi hetkeäkään kammata hiuksiani koiran kammalla
[X] Keskustelen sujuvasti koirankakasta koiranomistajatuttujeni kanssa vaikka ruokapöydässä
[X] Uskallan sanoa sanan "narttu" punastumatta
[ ] Nälkäinen perhe nostaa kattilankantta ja kysyy, onko tämä koiralle vai meille
[X] Olen ainoa idiootti, joka kävelee kaatosateessa koiran kanssa, vaikkei sillä ole hätä
[X] Herään välittömästi koiran vinkunaan, mutta en puhelimen tai palohälyttimen ääneen
[X] Olen yöllä hereillä, kun jalkani kramppaa, mutta en liikahdakkaan, ettei koira herää
[X] Jätän aina vähän ruokaa omalle lautaselleni että koirakin saa herkutella
[X] Ihmiset kauhistuvat kun näkevät minun haukkaavan samaa leipää tai jäätelöä vuorotellen koiran kanssa
22 kyllää. ^________^
Soveltuu suurelta osin myös Kissaan. <3
Yökaverit
Kun en nuku öisin, tulen aina alakertaan. Osittain, jotta Hannu saisi nukuttua, osittain, jottan saan rauhassa kääntelehtiä ja vääntelehtiä, kuunnella musiikkia tai vain istua pimeässä ja katsoa ulos.
Alas tulemiseen on kuitenkin vielä yksi iso syy, ja se on eläinlaumamme, joka viettää yönsä alakerrassa. Valvottuina öinä minua aina ahdistaa - joko se on valvomisen syy tai lopputulos - eikä silloin ole mitään parempaa kuin saada syliin uninen eläin. Eikä minun ikinä tarvitse repiä ketään ylös omasta paikasta, vaan pikemminkin joudun järjestelemään laumaani niin, että mahdumme kaikki samalle sohvalle. Eläinten peittämänä ei voi olla ahdistunut.
Viime yönä en nukkunut. Illalla tapasimme tuttuja Puertossa ja tulimme myöhään kotiin. Söin liikaa ja masu sanoi miip ja oli kipeä ja jotenkin en osannut rauhoittua. Niinpä kömmin taas kaikkine peittoineni alas ja linnoittauduin sohvalle.
Ensimmäisenä syliin tunki Kissa, joka tuli kanssani samalle tyynylle nukkumaan. Seuraavaksi toiselta sohvalta hyppäsi Ronja, joka rojahti mahani päälle, ja viimeisenä (kuten yleensä) joukkoon kiipesi Luna, joka siirtyi lämmittämään varpaitani.
Kokoonpano vaihteli yön mittaan, mutta Kissa pysyi sylissäni. Välillä se kehräsi, välillä näki unta ja enimmäkseen vain yritti keksiä tapoja päästä vielä lähemmäs. Se nukkui välillä kaulani päällä, tassu poskelleni painettuna, se oli saman peiton alla ja se pesi korvaani.
Tytöillä on aina ollut sylieläiminä erilaiset roolit: Luna on äärettömän hellä ja lämmin, hassu ja huomionkipeä. Se osaa hyvin herkkävaistoisesti tulla tarjoamaan läsnäoloaan ja kysyä, sopisiko seuran tulla. Toisaalta Luna ei pysy sylissä, jos siitä ei siltä tunnu.
Ronja taas on vetäytyvämpi, mutta on valmis hellittäväksi aina, kun siihen vain tarjotaan mahdollisuus. Milloin tahansa sen nostaa syliin, se painautuu lähelle ja jää varmasti siihen pitkäksi aikaa. Oli mielentila ja ahdistusaste siis millainen hyvänsä, syliin saa aina koiran ja useinmiten kaksi.
Nyt pikkupoika on tullut kissamaisena olentona täydentämään joukkoa. Kissa on enemmän Lunamainen, sitä ei saa pidettyä sylissä, jos se ei itse sitä tahdo, mutta voi toisaalta viihtyä siinä tunteja. Perjantaista tähän päivään asti se on viettänyt suurimmanosan aikaa sylissäni: se nukkui siinä, kun teeni hautui, se matkusti kanssani keittiöön hakemaan valmista teetä ja nyt kun istun tässä ja kirjoitan teeni kanssa, se nukkuu taas sylissäni.
Olen aina kaivannut kissaa ja aina luullut, etten ikinä voisi sellaista saada. Olen haaveillut vuosia ja taas vuosia siitä, millaista olisi, jos kodissa asuisi kissa. Mutten ikinä osannut kuvitella, että se olisi näin täydellisen ihanaa, että voisin tuntea oloni näin omistetuksi.
Minut on valittu kolmen maailman ihanimman eläinlapsen äidiksi.
Alas tulemiseen on kuitenkin vielä yksi iso syy, ja se on eläinlaumamme, joka viettää yönsä alakerrassa. Valvottuina öinä minua aina ahdistaa - joko se on valvomisen syy tai lopputulos - eikä silloin ole mitään parempaa kuin saada syliin uninen eläin. Eikä minun ikinä tarvitse repiä ketään ylös omasta paikasta, vaan pikemminkin joudun järjestelemään laumaani niin, että mahdumme kaikki samalle sohvalle. Eläinten peittämänä ei voi olla ahdistunut.
Viime yönä en nukkunut. Illalla tapasimme tuttuja Puertossa ja tulimme myöhään kotiin. Söin liikaa ja masu sanoi miip ja oli kipeä ja jotenkin en osannut rauhoittua. Niinpä kömmin taas kaikkine peittoineni alas ja linnoittauduin sohvalle.
Ensimmäisenä syliin tunki Kissa, joka tuli kanssani samalle tyynylle nukkumaan. Seuraavaksi toiselta sohvalta hyppäsi Ronja, joka rojahti mahani päälle, ja viimeisenä (kuten yleensä) joukkoon kiipesi Luna, joka siirtyi lämmittämään varpaitani.
Kokoonpano vaihteli yön mittaan, mutta Kissa pysyi sylissäni. Välillä se kehräsi, välillä näki unta ja enimmäkseen vain yritti keksiä tapoja päästä vielä lähemmäs. Se nukkui välillä kaulani päällä, tassu poskelleni painettuna, se oli saman peiton alla ja se pesi korvaani.
Tytöillä on aina ollut sylieläiminä erilaiset roolit: Luna on äärettömän hellä ja lämmin, hassu ja huomionkipeä. Se osaa hyvin herkkävaistoisesti tulla tarjoamaan läsnäoloaan ja kysyä, sopisiko seuran tulla. Toisaalta Luna ei pysy sylissä, jos siitä ei siltä tunnu.
Ronja taas on vetäytyvämpi, mutta on valmis hellittäväksi aina, kun siihen vain tarjotaan mahdollisuus. Milloin tahansa sen nostaa syliin, se painautuu lähelle ja jää varmasti siihen pitkäksi aikaa. Oli mielentila ja ahdistusaste siis millainen hyvänsä, syliin saa aina koiran ja useinmiten kaksi.
Nyt pikkupoika on tullut kissamaisena olentona täydentämään joukkoa. Kissa on enemmän Lunamainen, sitä ei saa pidettyä sylissä, jos se ei itse sitä tahdo, mutta voi toisaalta viihtyä siinä tunteja. Perjantaista tähän päivään asti se on viettänyt suurimmanosan aikaa sylissäni: se nukkui siinä, kun teeni hautui, se matkusti kanssani keittiöön hakemaan valmista teetä ja nyt kun istun tässä ja kirjoitan teeni kanssa, se nukkuu taas sylissäni.
Olen aina kaivannut kissaa ja aina luullut, etten ikinä voisi sellaista saada. Olen haaveillut vuosia ja taas vuosia siitä, millaista olisi, jos kodissa asuisi kissa. Mutten ikinä osannut kuvitella, että se olisi näin täydellisen ihanaa, että voisin tuntea oloni näin omistetuksi.
Minut on valittu kolmen maailman ihanimman eläinlapsen äidiksi.
Tilaa:
Kommentit (Atom)