Yökaverit

Kun en nuku öisin, tulen aina alakertaan. Osittain, jotta Hannu saisi nukuttua, osittain, jottan saan rauhassa kääntelehtiä ja vääntelehtiä, kuunnella musiikkia tai vain istua pimeässä ja katsoa ulos.
Alas tulemiseen on kuitenkin vielä yksi iso syy, ja se on eläinlaumamme, joka viettää yönsä alakerrassa. Valvottuina öinä minua aina ahdistaa - joko se on valvomisen syy tai lopputulos - eikä silloin ole mitään parempaa kuin saada syliin uninen eläin. Eikä minun ikinä tarvitse repiä ketään ylös omasta paikasta, vaan pikemminkin joudun järjestelemään laumaani niin, että mahdumme kaikki samalle sohvalle. Eläinten peittämänä ei voi olla ahdistunut.

Viime yönä en nukkunut. Illalla tapasimme tuttuja Puertossa ja tulimme myöhään kotiin. Söin liikaa ja masu sanoi miip ja oli kipeä ja jotenkin en osannut rauhoittua. Niinpä kömmin taas kaikkine peittoineni alas ja linnoittauduin sohvalle.
Ensimmäisenä syliin tunki Kissa, joka tuli kanssani samalle tyynylle nukkumaan. Seuraavaksi toiselta sohvalta hyppäsi Ronja, joka rojahti mahani päälle, ja viimeisenä (kuten yleensä) joukkoon kiipesi Luna, joka siirtyi lämmittämään varpaitani.
Kokoonpano vaihteli yön mittaan, mutta Kissa pysyi sylissäni. Välillä se kehräsi, välillä näki unta ja enimmäkseen vain yritti keksiä tapoja päästä vielä lähemmäs. Se nukkui välillä kaulani päällä, tassu poskelleni painettuna, se oli saman peiton alla ja se pesi korvaani.

Tytöillä on aina ollut sylieläiminä erilaiset roolit: Luna on äärettömän hellä ja lämmin, hassu ja huomionkipeä. Se osaa hyvin herkkävaistoisesti tulla tarjoamaan läsnäoloaan ja kysyä, sopisiko seuran tulla. Toisaalta Luna ei pysy sylissä, jos siitä ei siltä tunnu.
Ronja taas on vetäytyvämpi, mutta on valmis hellittäväksi aina, kun siihen vain tarjotaan mahdollisuus. Milloin tahansa sen nostaa syliin, se painautuu lähelle ja jää varmasti siihen pitkäksi aikaa. Oli mielentila ja ahdistusaste siis millainen hyvänsä, syliin saa aina koiran ja useinmiten kaksi.
Nyt pikkupoika on tullut kissamaisena olentona täydentämään joukkoa. Kissa on enemmän Lunamainen, sitä ei saa pidettyä sylissä, jos se ei itse sitä tahdo, mutta voi toisaalta viihtyä siinä tunteja. Perjantaista tähän päivään asti se on viettänyt suurimmanosan aikaa sylissäni: se nukkui siinä, kun teeni hautui, se matkusti kanssani keittiöön hakemaan valmista teetä ja nyt kun istun tässä ja kirjoitan teeni kanssa, se nukkuu taas sylissäni.

Olen aina kaivannut kissaa ja aina luullut, etten ikinä voisi sellaista saada. Olen haaveillut vuosia ja taas vuosia siitä, millaista olisi, jos kodissa asuisi kissa. Mutten ikinä osannut kuvitella, että se olisi näin täydellisen ihanaa, että voisin tuntea oloni näin omistetuksi.

Minut on valittu kolmen maailman ihanimman eläinlapsen äidiksi.