4.8.2009

Tänään käytiin tyttöjen kanssa Tacoronten keskustassa ja sen alapuolisilla kävelykaduilla vaeltelemassa ja kuvaamassa – siis leikkimässä ihan oikeaa turistia. Milloinhan se loppuu? Turistiolo? Ehkä sitten, kun osaa kunnolla kieltä. Siihen asti siis saa näyttää eksyksissäolevalta ja avuttomalta ja näppäillä kuvia ihan rauhassa.
Tänään oli myös äärettömän Anna- ja tyttöystävällinen päivä, sillä oli viileää ja melko pilvistä. Pystyin kuvittelemaan vielä joskus käyttäväni pitkähihaista paitaa. Saavutus. :D Löydettiin ihana pieni puistotie, joka laskeutui vieressä kulkevaan vihreään vuonoon. Sen pohjalla norui pieni puro ja koko syvänne kasvoi valtoimenaan palmuja, köynnöksiä ja kukkia. Kaunista. Siellä ei tosin kasvanut tilliä, joka on täällä ilmeisesti rikkaruohoon verrattava kasvi, jota kasvaa aivan joka paikassa. Juuri nyt se on hauskan näköistä, sillä tillin varret ovat monin paikoin huiman korkeita ja juuri kukkineita ja keltaisia.
Ja tiesittekö muuten, että joulutähti on oikeasti puu? Niitä kasvaa täällä.


Hannu kuuli töissä Kertulta, että jossain Tacoronten ja el Sauzalin rajalla on taivaallinen tee- ja suklaapaikka. Kertun silmiin oli syttynyt kuolaava ja haaveileva ilme jo paikasta puhuttaessa. Ensi viikon tehtävä – etsi téteria!


Mistä tulikin mieleeni, että Puutarhatonttu pääsi tänään ensimmäistä kertaa tositoimiin. Se kävi tutustumassa meidän pihan avokadopuuhun ja Tacoronten keskusaukioon, missä se pääsi poseeraamaan paikallisen kuuluisuuden, Lunan kanssa. Ja ehkä myös erään melko vaatimattoman kirkon kanssa.
Siestan jälkeen lähdettiin Hannun kanssa vielä uudelleen keskustaan seikkailemaan ja tutkimaan paikkoja, mistä sukeutui lopulta melko pitkä retki. Tänään on siis ainakin kävelty, mikä tarkoittaa sitä, että illalla (eli melko lailla nyt) saa syödä paljon aivan taivallista tiramisujäätelöä.


Vesi on täällä muuten kummallista. Mikä oli tietysti odotettavaa. Mutta luulin sen maistuvan jotenkin pahalta tai tunkkaiselta ja juomakelvottomalta. Mutta ei! Vesi maistuu aivan kivennäisvedeltä, josta hapot ovat täysin haihtuneet. Ehkä syynä on se, että vesi virtaa Teiden tunneleista ja sieppaa matkalla mukaansa kivennäisaineita koko vuoden edestä. Jännittävää nähdä, seuraako tästä jotain, eikö joku metalli (kupari, eikö?) ainakin värjännyt vaalennetut hiukset vihertäviksi? Onneksi en ole sortunut siis vaalentamiseen. Ja hei, tuntuu että tämän viikon aikana tukka on vaalennut entisestään, tunnit auringossa tekevät tehtävänsä. Tai sitten tunnit auringossa tekevät aivon vainoharhaiseksi.


Tytöt nauttivat omasta pihasta valtavasti. Meillä on oikeastaan aina joku kolmesta ovesta auki ja usein miten talon molemmista päistä yhtä aikaa, joten pihan ja sohvan väliä on helppo päivystää. Muuri on tien puolella niin matala, että sen yli on helppo tähystää, jos hyppää etutassut muurin harjalle. Varsinkin Luna harrastaa tähystämistä paljon, Ronjalle riittää portin vahtiminen. Kivoja koirakavereita ollaan tavattu jo monta, suurin osa koirista on pienempiä kuin tytöt ja hirmuisen ystävällisiä ja sosiaalisia. Alkuvarovaisuuden jälkeen on siis saatu aikaan hyviä takaa-ajoleikkejä. :)
Tosin porttia ja omaa pihaa vartioidaan kaikella terrierin hurjuudella – meidän pihaan ei kukaan pääse varoittamatta. Eikä yksikään kissa, koira tai lisko voi lähestyä meidän pihaa ilman, että siitä ilmoitetaan. Paikallisen naapuruston loputtomaan louskuttamiseen ja rähinöintiin tytöt eivät silti ole liittyneet, mistä allekirjoittanut koiraäiti on hyvin ylpeä. Ainakin suomalaiset koirat ovat paljon paremmin kasvatettuja kuin espanjalaiset!


Vaikka ympäristö on varsin vihreää ja satelliittiikartassa maaseutumaisen vehreää, on totuus paikan päällä vallan toinen. Tieverkosto on syntynyt, kun polku on vienyt yksittäiselle talolle ja polun varteen on sitten rakennettu lisää taloja. Tiet vievät siis taloille. Johtopäätös: suurin osa teistä loppuu kuin seinään eikä johda minnekään, mikä on aluetta tuntemattomalle koirailijalle jokseenkin turhauttavaa.
Jossain sivistyksen vaiheessa teitä on sitten alettu päällystää erilaisilla multaa kovemmilla materiaaleilla ja poluista on tullut teitä, joita oletettavasti voi ajaa autolla. Tämä ei kuitenkaan ole läheskään aina ihan toteutunut ja suurin osa teistä on todella kapeita. Sellaisia, joissa kahden auton ohittaminen on vähintäänkin hankalaa. Se jäljelle jäänyt leveys, jota ei siis usein käytännössä ole, on säästetty jalankulkijoille. Johtopäätös: Koirien ulkoiluttaminen on hankalaa, sillä suuri osa ajasta kävellään auton ja seinän välissä, jolloin hihna täytyy pitää kireänä ja silmä tarkkana, jottei koira jää litistyksiin. Niin, talot siis alkavat autotiestä. Talon ovi on autotiellä. Pengertä ei ole, kun on se seinä. Eikä ole siis jalkakäytävääkään, kun on ne autot ja seinät. Ja jos kunnollinen jalkakäytävä löytyy, on kyseessä iso autotie, jonka viertä ei muuten vain ole mukava kävellä.
Onneksi melko suuri osa teistä, jotka eivät ole vain teitä talolle, ovat yksisuuntaisia. Niillä on huolettomampi kävellä. Tosin – olemme löytäneet lähistöltä yhden tällaisen tien, josta tuli heti meidän vakiolenkki. :D