Ristiriitainen olo.
On melkein jouluaatto, äiti ja Tanque lähti tänään kotiin Suomeen kolmen sanoinkuvaamattoman upean viikon jälkeen.
Ensin en löytänyt joulua mistään ja sitten se yhtäkkiä muuttikin meille pikkuruisessa hyasinttivauvassa.
kolme viikkoa (ja jo pitempään, kun Tanque tuli) koti on ollut täynnä meteliä, puhetta, naurua, haukkumista ja leikkiä. Jopa televisiota. Ja sitten aivan yhtäkkiä on aivan hiljaista. Ehkä siitä tulee osittain epätavallisen harras tunnelma, hiljainen, itseään kuunteleva.
En tiedä, mistä joulun täällä rakentaisin - ei ole alkuperhettä, ei kuusta, ei jouluruokien hajuja, ei joululauluja, ei lunta, ei pakkasta. Yksi lahja on, kiitos ihanaisten Ulrikan ja Tiun. :)
Ei ole lanttulaatikkoa, sillä täältä ei löydy lanttuja, mutta silsallaa (rosollin tapaista) on, tosin ihan väärällä kastikkeella.
Moni asia on melkein muttei ihan ja vielä useampi on ei sinne päinkään.
Mutta sitten taas... tänään siivosin sen jälkeen kun vein äidin lentokentälle, pesin pyykkiä, vaihdoin lakanat, siivosin oman makuuhuoneen taas äidin jäljiltä meidän käyttöön. Tuuletin, toin kukkaisimman pikkuhyasintin yöpöydälle, söin piparia ja joulusuklaata. Katsoin murmelin sylissä itkettävän ihanan jakson sarjaa. Itkin äidin ja pikkupojan lähtöä täältä. Kuulin, että molemmat oli päässyt Suomeen turvassa ja ajelivat Seinäjokea kohti lumen keskellä.
Ja jotenkin tästä kaikesta tulikin yhtäkkiä rauhallinen, mitäänkaipaamaton olo. Content.
Enää ei ole väliä, että myrskytuulessa huojuvat palmut, että liikenneympyrässä on koristeltuina pieniä mäntyjä ja että ulkona tarkenee hellemekossa. Enää ei ole väliä sillä, että kaikki on aivan kummallista ja entiseen verrattuna väärää.
Minun sisälläni on se tyyneys, jota olen kaivannut ja ikävöinyt.
Feliz Navidad, amigos! <3
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti