Välipäivä I

Tänään oli kylmä. Ja sateli pitkin päivää. Aamu oli hidas ja tokkurainen, kun iltalääkkeet jäi vähän myöhään. Ihana Hannu toi sänkyyn kahvia ja herkkuja. Aamulla piti lähteä Teidelle etsimään oman uskaltamisen ja ehkä vähän voimienkin rajoja puukiipeilypuistoon (whatever). Sää oli kuitenkin niin huono, että jäinkin kotiin soittamaan pianoa ja selviytymään aamukurjuudesta sillä aikaa, kun Hannu kävi instituutilla (melkein ikkunan alla) kirjoittamassa loppuun meidän la Palman paperit. Lopulta päätettiin mennä vaan Alcampoon, kun siellä piti itse asiassa käydä jo eilen, mutta ei sitten ehdittykään. Kierreltiin ja ihmeteltiin ja naurettiin kaikelle hölmölle ja oudolle – käsittämättömille vaatteille, urheiluliikkeen mainosbikineille, puoli-ilmaisille tavaroille, jotka Suomessa maksaisi vaikka miten paljon. Suomen monimetriset karkkihyllyt ei ole mitään verrattuna paikallisiin, leipää marketeissa taas ei myydä käytännössä ollenkaan, vaan se ostetaan leipomosta tai tehdään kotona. Illalla lähdettiin taas vaihteeksi kävellen vaeltamaan la Lagunan katuja, jotka olivat tavalliseen tapaan täynnä kanssavaeltelijoita. Koska ei vielä oltu ehditty, käytiin perinteisesti saksalaisessa kahvilassa syömässä pala sitruunakakkua (ja pitihän sille ostaa vadelmakakkua seuraksi, ettei reppana tunne itseään yksinäiseksi) kaakaokahvin kanssa. Omnom.

Lagunan jouluvalaistus on ikimuistoinen ja suorastaan, sanoisinko, häikäisevä.

Aivan vahingossa eksyttiin jo kotiin päin mennessä nuorten taidenäyttelyyn, joka oli ajatuksiaherättävä ja upea. Juuri näistä seikkailuista ja sattumuksista rakentuu parhaat hetket ja tärkeimmät muistot. Näyttely oli kauniissa, perinteisessä espanjalaisessa talossa, jossa on keskellä sisäpiha ja kauniit parvekkeet. Kontrasti taiteeseen ja sen väreihin ei luonut ristiriitaa vaan jännitteen, joka korosti sanomaa, jota taide välitti. Ainutlaatuista.